Kaikki kastetta toimittavat laivamiehet olivat naamoittaneet itsensä, esitellen Ahtia ja hänen seuralaisiansa. Juhlakulussa käytyä kannen ympäri, jolloin vanhan savutorven ja muiden kummallisten koneiden avulla tarkastettiin aurinkoa, kokoonnuttiin keskellä laivaa olevan vedellä täytetyn ammeen ympäri; tämän yli oli pantu lauta, jolle kastettava istutettiin. Nyt alkoi tutkinto. "Kuinka kauan tarvitsisit aikaa, purjehtiaksesi maan ympäri?" kysyi Ahti ja samalla kun kysytty aukaisi suunsa vastatuksensa, pyyhki yksi laivamies hänen näköänsä liisteri-sutilla ja toinen tervasutilla. Tämä toimitus uudistettiin niin usein, kuin mies oli tuntematon tervasta ja liisteristä. Silloin temmastiin lauta odottamatta hänen altansa ja ympäriseisovain nauruksi putosi hän vedellä täytettyyn astiaan. Vasta sitte kun hän oli luvannut riittävän lunastusrahan päästettiin hän ammeesta, jolloin jonkun toisen täytyi taas istuutua laudalle ja kärsiä sama menettelö.
Kun vasta-alkuiset laivamiehet olivat kärsineet tämän vähemmän miellyttävän toimituksen, alkoi yleinen kaste. Mastoista kaasivat laivamiehet äärettömät vesitulvat päällemme, kaikki kiulut ja ämpärit olivat toimituksessa ja jokainen koetteli saada itselleen ämpärin kaataaksensa sen suolaisen sisällön toisen päälle. Ei vaimoja eikä lapsiakaan säästetty; useimmat antautuivat mielellään tämän kylvyn alaisiksi, sillä vesi oli lämmintä ja lämpömittari katveessa näytti 45 pykälää Cels.
Kun laivamiehet olivat saaneet veronsa matkustajilta ja siten voittaneet oikean tarkoituksensa kasteella, laulettiin, soitettiin ja tanssittiin, katteini piti huolta tarpeellisista juomista ja siten kului päivä iloisesti. Iltapuoleen heitettiin mereen Ahdin kunniaksi palava pikitynnyri ja tällä oli merikasteen iloinen juhla loppunut.
Kun olimme lähellä Brasiiliaa, näimme hätälipulla varustetun laivan. Se laski meitä kohti ja kun oli puolen penikulman päässä, irtautui siitä vene, jolla katteini ja kuus laivanmiestä sen väestöä sousi luoksemme. He olivat espanialaisia, jotka, tullen Etelämeren-saarista, olivat kärsineet haaksirikon Magelhaen'in salmessa; ainoastaan kuus-viikkoisen lakkaamattoman pumppaamisen kautta olivat estäneet laivaansa uppoamasta. Nyt olivat suuressa hädässä, sillä merivesi oli kastellut ja pilannut heidän ruokavaransa, niin että katteinimme mielellään heidän pyynnöstään antoi heille verestä ruokaa. Vielä keräsimme heille tupakkia ja sikaria, joiden puutteessa kauan olivat olleet ja näimme sitte heidän laskevan likimäiseen satamaan Rio Janeiroon, sitte kun sydämellisesti kiittäen olivat ottaneet meiltä jäähyväiset.
Joulun aikana purjehdimme Hyvän Toivon-niemen ympäri ja laskimme aina 56:teen eteläiseen leveysasteesen saakka voidaksemme käyttää pohjaista myötätuulta hyväksemme. Täällä oli kylmää ja myrskyistä; kuitenki oli meillä paljo huvittavia esineitä tarkasteltavina. Meren syvyydestä sukelsi pinnalle valaskaloja, suihkuten vettä korkealle ilmaan, suuri joukko niemikyyhkysiä ja vesilintuja, joista monta pyydettiin, liiteli ympäri laivaa. Eräänä aamuna näimme kummastuksella pitkän ja leveän veripunaisen juotin vedessä vetäytyvän idästä länteen. Kun ei kukaan voinut selittää syytä tähän ilmiöön, laskettiin ämpäri mereen ja vedettiin taas ylös täytettynä tällä punertavalla nesteellä. Silloin huomattiin tähän väriin olevan syynä lukematon joukko pieniä mato-eläimiä. Jalo oli näky-ala eteläisellä taivaan rannalla. Siellä näkyi suuria jäävuoria, jotka paistoivat ja välkkyivät priljantin kaltaisina auringon säteissä. Kun palaus matkallani purjehdin Kap Hornin ympäri sain hyvin läheltä ihmetellä Etelä-jäämeren jaloja näky-aloja, sillä 57:nen eteläisen leveysasteen kohdalla ympäröivät jäävuoret tykkänään laivamme, joten etenki öillä olimme vaarassa törmätä niiden kanssa yhteen. Jäävuoret, usein mahdottoman suuret, muodostuvat jos jonkin muotoisiksi. Usein olivat vanhain linna-jäännösten kaltaisia, varustettuina torneilla ja harjoilla, toiset taas ovat pyramidi-maisia; mutta laivoille vaarallisimmat ovat kuitenki pyöreät ja raskaat jääköntät, jotka joko ei ollenkaan näy tahi ainoastaan vähän kohoavat vedestä ja joita juuri senvuoksi on vaikea välttää.
Hyvän Toivon-niemi ja Kap Horn ovat vaarallisimpia paikkoja meriläisille ja harvoin näiden Afrikan ja Amerikan niemien ympäri purjehditaan ettei myrskyt raivoa, jotka ovat vaarallisemmat kulkevien jäälohkareiden tähden.
Hupainen on havaita sitä ilma-alan muutosta, jonka huomaa purjehtiessa puolen maapallon ympäri. Siten näin neljän kuukauden ajalla matkatessani Melbourne'sta Lontoosen kolme talvea. Sade-aika, Austraalian talvi, loppui silloin kun Elokuun keskipalkoilla purjehdin Melbourne'sta, Syyskuun loppupuolella olin jäävyöhykkeessä Kap Horn'in kohdalla ja kolmannen talven näin Joulukuussa kotitienoollani.
Pitkän ja vaivaloisen matkustuksen perästä, sitte kun olimme purjehtineet 110 päivää, kuului vihoviimein Helmikuun 5 päivänä iloinen huuto; "maa! maa!"
Kolumbus ei liene ollut onnellisempi, kun hän Amerikan löysi, vanki ei taida enemmän iloita, kun hänelle äkkiarvaamatta vapauden portit avataan, kuin minä, koska laivatykkien pauke todisti tämän iloisen sanoman. Kaikki ryntäsivät kannelle tervehtimään ja omin silmin näkemään sitä odotettua maata, mielihalujemme ja toivojemme päämaalia. Alussa näytti maa vaan taivaan rannalta kohoavalta pilvellä, vaan alkoi näkyä selvemmin, mitä lähemmäksi tultiin. Vesi muuttui aina vaalean vihreämmäksi, kohta kulimme ensimäisen majakan sivu, ja kun ei luotsia näkynyt, antoi katteini laskea laivan ankkuriin kauniissa lahdekkeessa Adelaide'n lähellä. Seuraavana aamuna tuli odotettu luotsi, höyrylaiva otti meidät peräänsä ja vai muutamassa tunnissa Port Adelaide'n satamaan.
Englantilaiset virkamiehet tulivat kannelle myötätuotuja tavaroita katsastamaan ja kun lopullisesti lääkäri oli tutkinut terveydentilamme ja selittänyt sen tyydyttäväksi, sai kukin mennä mihin tahtoi.