Chemnitzissä on 50,000 saksilaista työmiestä edustava edustajakokous yksimielisesti tehnyt seuraavan päätöksen: "Saksan demokratian (kansanvallan) ja erityisesti sosialidemokratiseen työväenpuolueeseen liittyneiden työläisten nimessä julistamme me nykyisen sodan yksistään hallitsijasukujen väliseksi… Ilomielin tartumme me Ranskan työläisten tarjoamaan veljenkäteen… Muistaessamme kansainvälisen työväenliiton tunnuslauseen: 'Kaikkien maiden työläiset, liittykää yhteen!' emme koskaan unohda, että kaikkien maiden työläiset ovat ystäviämme, mutta niiden itsevaltiaat meidän vihamiehiämme."
Internatsionalen Berliinin osasto vastasi samoin Pariisin manifestiin: "Yhdymme kaikesta sydämestämme vastalauseeseenne. Lupaamme juhlallisesti, ettei sotatorventoitotus eikä kanuunain pauke, ei voitto eikä tappio vieroita meitä yhteisestä, kaikkien maiden työläisten yhteenliittämistä tarkoittavasta työstämme."
Tämän epätoivonvimmaisen taistelun taustalla vaanii Venäjän kamala hahmo. On huono enne, että merkinanto nykyiseen sotaan annettiin juuri samalla hetkellä, kun Venäjän hallitus oli päättänyt sotatarkoituksiin valmistettujen rautateittensä rakentamisen ja jo keskitti joukkoja Pruth-joelle päin. Miten suurta myötätuntoa saksalaiset lienevätkään oikeutettuja vaatimaan puolustussodassaan bonapartelaista hyökkäystä vastaan, ne varmasti heti kadottaisivat sen, jos ne sallisivat Saksan hallituksen pyytää tai varsinkin vastaanottaa kasakoiden apua. Muistettakoon, että riippumattomuussotansa jälkeen Napoleon I vastaan Saksa oli vuosikymmeniä avuttomana tsaarin jalkain juuressa.
Englannin työväenluokka ojentaa Ranskan samoin kuin Saksankin työläisille veljellisesti kätensä. Se on lujasti vakuutettu, että, miten paraillaan riehuva hirvittävä sota päättyneekin, kaikkien maiden työläisten yhteenliittyminen lopullisesti tulee perinjuurin hävittämään sodan. Samaan aikaan kuin virallinen Ranska ja virallinen Saksa syöksyvät veljesverta vuodattavaan taisteluun, lähettävät työläiset toisilleen rauhan ja ystävyyden viestejä. Tämä ainoa suuri tosiasia, jolla ei ole vertaista menneisyyden historiassa, avaa näköalan kirkkaampaan tulevaisuuteen. Se todistaa, että vanhan yhteiskunnan, sen taloudellisen kurjuuden ja valtiollisen järjettömyyden vastakohtana on syntymässä uusi yhteiskunta, jonka kansainvälisenä periaatteena tulee olemaan rauha, koska kaikkien kansojen keskuudessa vallitsee sama periaate — työn periaate! Tämän uuden yhteiskunnan uranuurtaja on kansainvälinen työväenliitto.
Lontoossa, 23 p:nä heinäk. 1870.
II.
Pääneuvoston toinen selostus saksalais-ranskalaisesta sodasta.
Ensimmäisessä selostuksessamme 23 p. heinäk. sanottiin: "Toisen keisarikunnan kuolinkello on jo Pariisissa kalahtanut. Se tulee päättymään niinkuin se oli alkanutkin: irvikuvaan. Mutta älkäämme unohtako, että ne olivat Euroopan hallitukset ja hallitsevat luokat, jotka tekivät mahdolliseksi, että Louis Bonaparten onnistui kokonaista 18 vuotta näytellä toisen keisarikunnan kuntoon saattamisen julmaa ilveilyä."
Siis jo ennen kuin sotatoimet olivat alkaneet, käsittelimme me bonapartelaista saippuakuplaa menneisyyteen kuuluvana ilmiönä.
Me emme ole pettyneet toisen keisarikunnan elinvoimaisuuden suhteen. Me emme olleet myöskään väärässä peljätessämme, että Saksan sota tulisi "kadottamaan ankarasti puolustusta tarkoittavan luonteensa ja muuttumaan sodaksi Ranskan kansaa vastaan". Puolustussota päättyi itse asiassa silloin, kun Louis Bonaparte ja Sedan antautuivat ja tasavalta julistettiin Pariisissa. Mutta jo paljon ennen näitä tapahtumia, jo samalla hetkellä, jolloin bonapartelaisten aseitten täydellinen mädännäisyys oli käynyt selville, päätti preussiläinen sotilassuosikkijoukkue ryhtyä valloitussotaan. Kuningas Wilhelmin oma, sodan alussa antama julistus oli tosin kiusallisena esteenä tiellä. Valtaistuinpuheessaan Pohjois-Saksan valtiopäivillä oli hän juhlallisesti julistanut käyvänsä sotaa Ranskan keisaria eikä Ranskan kansaa vastaan. 11 p:nä elok. oli hän antanut Ranskan kansalle manifestin, jossa sanottiin: "Keisari Napoleon on sekä maalla että merellä hyökännyt Saksan kansaa vastaan, joka on toivonut ja yhäti toivoo saavansa elää rauhassa Ranskan kansan kanssa. Minä olen ottanut Saksan armeijan päällikkyyden käsiini torjuakseni hänen hyökkäyksensä ja sotatapaukset ovat pakottaneet minut astumaan Ranskan rajojen yli." Ei siinä kyllin, että hän väittää sotaa "puolustussodaksi" ilmoittaen ottaneensa armeijan päällikkyyden käsiinsä "hyökkäyksen torjumista" varten, vaan lisää hän vielä, että "sotatapaukset ovat pakottaneet" hänet astumaan Ranskan rajojen yli. Puolustussota luonnollisesti ei estä ryhtymästä hyökkäämään, kun vaan "sotatapaukset" siihen pakottavat!