"Ette suinkaan. Ei teidän tarvitse puolustautumisella itseänne vaivata. Me näemme, että olette kunniallisia ihmisiä, ja luotamme täydellisesti teihin. Sanokaa, saammeko ratsastaa teidän seurassanne?"
"Hm!" mutisi Isäntä miettiväisesti ja olkapäitään kohauttaen. "Tahdon puhua suoraan. Me tunnemme teitä yhtä vähän kuin te meitä. Täällä lännessä ei pidä tehdä tuttavuutta ilman edelläkäypää tutkimusta. Onhan se ilahuttavaa, että luotatte meihin, mutta parempi kuitenkin on, että pysymme erikseen. Tästä kumminkin nyt näette, ettemme mitään ryöväreitä ole, niinkuin Honottajat ovat väittäneet. Jos me todellakin olisimme tuollaisia hirtehisiä, sanoisimme teidät tervetulleiksi ja ottaisimme teidät mukanamme, ryöstääksemme rahanne. Tosin en ole teidän pulastanne välittämättä. Saatatte helposti joutua jonkun konnan kynsiin, ja siksi annan teille hyvän neuvon. Me kohtasimme suuren siirtolaisseurueen, joka aikoi Ljaano estakaadon yli, ostaakseen itsellensä maata sen tuolla puolen. He ovat suurimmaksi osaksi saksalaisia. Eilen illalla he meistä erosivat ja aikoivat leiriytyä vähän matkaa täältä, ja siinä piti heidän oppaansa varhain huomisaamuna heihin yhtyä. Hän on kuuluisin ja luotettavin Ljaano estakaadon tuntia, sekä samalla ymmärtäväinen ja hurskas mies, nimeltä Topias Taivola. Yhtykää tuohon karavaaniin, niin olette hyvissä käsissä. He ovat runsaasti aseilla varustetut, niin ettei kukaan uskalla heitä hätyyttää."
"Niinkö neuvotte? Mutta missä me noita ihmisiä tapaamme?"
"Se käy helposti. Jos ratsastatte täältä jotenkin rivakasti suoraan etelään, näette noin puolen tunnin päästä yksinäisen vuorentöyryn suoraan edessänne. Siitä juoksee pieni puronen santaan tasangolle sen itäpuolella. Tämän puron luo on karavaani leiriytynyt. Ette voi kulkea harhaan, jos tällä välin kävisikin pimeäksi, sillä jo kaukaa voitte nähdä tulet leiristä. Jos tätä neuvoa seuraatte, tiedän teidän olevan hyvissä käsissä."
"Kiitän teitä, herrani, että pelastatte meidät suuresta pulasta. Me lähdemme tietysti heti, yhtyäksemme noihin saksalaisiin. Tosin saksalainen tavallisesti on tyhmä, mutta hän on rehellinen. Sinne me ratsastamme."
"Mitä sanon Honottajaveljeksille, jos he kysyvät, mihin olette menneet?"
"Sanokaa mitä tahdotte ja mitä mieleenne johtuu!"
"Hyvä, mutta tahdon huomauttaa teitä siitä, että teidän tulee uskotella heille, että ratsastatte toiseen suuntaan. Muuten he seuraavat teitä ja te joudutte kaikissa tapauksissa heidän käsiinsä. Ratsastakaa sentähden näön vuoksi vähän matkaa takaisin, kunnes eivät enää voi teitä nähdä; sitte poikkeette etelään. Jos he kysyvät, miksi olette kääntyneet, keksin kyllä jonkun tyydyttävän vastauksen."
Näin oli siis asia päätetty. Seurueet jättivät niin ystävälliset jäähyväiset toisilleen, ikäänkuin olisivat monet vuodet olleet tuttuja. Timantinostajat ratsastivat vanhoja jälkiään myöden takaisin edes katsomatta Hono-veljeksiä. Kun he olivat päässeet niin pitkälle, etteivät enää voineet kuulla Isännän sanoja, kääntyi tämä ivallisesti nauraen kumppaneihinsa ja sanoi:
"Noita olen hyvin neuvonut. He varmaan meidän käsiimme lankeevat.
Ostamaan timantteja! Siihen tarvitaan kumminkin viisikymmentätuhatta
dollaria. Kaunis summa meidän taskuihimme pistää! Ja mitä sanotte
Hono-veljeksistä?"