"Kyllä, siten tulee teidän ymmärtää sanani. Väitän vakaasti teitä valhetteliaksi", vastasi Vanha Kovakoura yhtä levollisesti kuin ennen.
"Perhana! Tiedättekö, tuon loukkauksen voi ainoastaan verellä pois pestä?"
"Niin, oikeastaan meidän tulisi kaksintaistella; s.o. jos todellakin olisitte upseeri Yhdysvaltain armeijassa; mutta se ette ole."
"Sanotte vielä senkin", sanoi vieras ja kavahti uhaten pystyyn. "Annan teille kunniasanani että olen upseeri ja pitäisihän jo minun pukunikin sen ilmaista teille. Jollette sittekään usko, kehotan teitä tarttumaan aseisiin."
Vanha Kovakoura katseli hymyillen häntä ja sanoi:
"Tyyntykää herrani! Jos te joskus olette nimeni kuulleet, tulee teidän tietää, ettei minun kaltaistani miestä puijata. Minä en tappele roiston kanssa, mutta jos siksi tulee, olen minä valmis yhdellä nykäyksellä vääntämään teiltä niskat nurin."
"Ihminen!" huusi Isäntä, kiskoen molemmat pistoolit vyöstään. "Sanokaa vielä kerran ja minä ammun teidät!"
Hän oli tuskin tuon uhkauksen lausunut, kun Vanha Kovakoura seisoi hänen edessään, tempasi pistoolit häneltä pois, ja sanoi, tällä kertaa ihan toisella äänellä:
"Älä ole niin nenäkäs mies, mutta tällä kertaa tahdon teitä säästää, koska minulla ei ole oikein selvää todistusta teitä vastaan. Aluksi tahdon tehdä ampuma-aseenne vaarattomiksi."
Hän laukasi molemmat pistoolit ja jatkoi: