"Hallo! Mikä nyt on? Tuollainen vihellys autiolla Ljaanolla! Olisiko mahdollista?"
"Reitto, Silmänkääntäjä-Reitto itse!"
"On kyllä, Silmänkääntäjä-Reitto, eikä kukaan muu", huusi toinen ääni. ”Mene edeltä minä tulen perästä. Se on hän itse, sillä eläimet tunsivat heti hänen vihellyksensä ja hyökkäsivät hänen luoksensa."
Nyt kahisi taas pensakossa ja sieltä ilmestyivät molemmat veljekset Jimi ja Timi. Kun he havaitsivat Reiton, juoksivat he, muista huolimatta, hänen luokseen ja halasivat häntä, toinen edestä ja toinen takaa.
"Jo riittää, pojat, älkää minua kuoliaaksi pusertako!" sanoi entinen taituri ja pyyhkäsi heitä luotaan. "Saatte kyllä minua syleillä, mutta vaan yksi erältään, ei kaksi tuommoista karhea yhtäaikaa!"
"Ole huoleti! Emme sinua kuoliaaksi puserra", sanoi Jimi. "Mutta kun näin äkkiarvaamatta tapaa Silmänkääntäjä-Reiton täällä, on se todellakin mielelle makeinta! Mutta mitenkä tulit viheltäneeksi? Tiesitkö, että istuimme tuolla pensastossa piilossa?"
"Tiesin. Olettepa kauniita lännen miehiä. Annatte ihmisten hiipiä niskaanne, katsella ja tarkastaa teitä, ettekö huomaa mitään. Otaksun että hyvin hämmästyitte nähdessänne meidät täällä?”
"No emme erittäin, vanha ystävä. Tosin ällistyimme kun näimme sinut täällä, mutta tiesimme, että olet lähittyvillä."
"Tiesitte? Kuka sen on sanonut?”
"Niin, sinä ihmettelet, eikö totta? Etkö tunne niitä kuutta miestä, joitten johtajan nimi on Kipsinen ja hän on lakimies?”