"Ei tee mitään, herra! Se, joka on Jimin ja Timin seurassa, ei ole minulle vaarallinen. Olen monta kuukautta ollut heidän seurassaan mustilla kummuilla majavain pyynnissä. Olemme sopineet eräästä merkistä, josta pitkän matkan päästä toisemme tunnemme. Tahdon nyt antaa tuon merkin, niin saamme nähdä, mitä he tekevät. Missä toimessa he nyt ovat?"
"He lepäävät siimeksessä pensaitten alla."
"Entä muulit?"
"Ne nyhtivät niitä harvoja lehtiä joita oksilla on."
"Eivätkö ne ole lieassa?"
"Eivät ole."
"No, nyt saatte pian nähdä, että Polle ja Pulle ovat yhtä viisaat kuin Jimi ja Timi. Lyön vetoa, että molemmat muulit ovat täällä yhtä pian kuin heidän isäntänsä. Katsokaa nyt, herrani!"
Hän pisti kaksi sormea suuhunsa ja vihelsi pitkään ja liverrellen. Ei mitään vastausta.
”Tämä tuli heille liian äkkiarvaamatta”, lausui Reitto. "Siis kerran vielä!"
Hän vihelsi uudestaan ja tuo oli tuskin tehty, kun jo kuului räikkyvää, torvenkaltaista aasinkiljuntaa: pensaikossa kahisi ja sotkien kaikki, mitä tiellä sattui olemaan, ryntäsivät nuo molemmat muulit viidakon poiki. Heidän takanaan kuului kova ääninen huuto: