"Tämä herra?" vastasi Reitto. "Katsoppas häntä vähäsen! Kuka hän lienee?"
Veljesten ei tarvinnut arvata. Terässydän, tuo nuori intiaani oli heitä seurannut ja astui nyt pensaikosta esille. Hän näki Vanhan Kovakouran, kuuli Reiton sanat ja lausui:
"Mina — nonton — käsi, joka musertaa! Shibobigk, komankhi — poika on liian nuori katsomaan noin kuuluisaa soturia silmiin."
Intiaanein tavan mukaan kääntyi hän sivulle. Mutta Vanha Kovakoura meni reippaasti hänen luokseen, laski kätensä hänen olalleen ja sanoi:
"Minä tunnen sinut, vaikka on kulunut monta talvea siitä kun sinut näin ja olet kasvanut. Sinä olet ystäväni. Tevnä- shohen, komankhien päällikön poika, jonka ystävän kanssa minä olen rauhan piippua polttanut. Hän oli urhoolinen sotilas ja valkoihoisten ystävä. Mihin on hän nyt telttansa pystyttänyt?"
"Hänen sielunsa on matkalla ikuisille metsästysmaille, jonne hän pääsee vasta sitten, kun olen ottanut hänen murhaajiensa päänahat.”
"Kuollut? Onko Tulitähti kuollut? Murhattu?" huudahti Vanha Kovakoura.
"Sano kuka on hänet murhannut?"
"Shibo-bigk ei sitä sano. Kysy valkoisilta ystäväiltäni, jotka ovat nähneet hänen ruumiinsa, ja tänä aamuna auttoivat minua hautaamaan hänet."
Intiaani vetäytyi taas pensaikkoon. Vanhan Kovakouran kääntyessä toisiin, kohtasi häntä veljesten kunnioittavat katseet. Hän oijensi heille molemmille kätensä ja sanoi:
"Näyttää siltä kuin olisi teillä jotakin jännittävää kerrottavana. Tulitähti oli yksi minun punaisia ystäviäni; minun täytyy tietää kuka hänen murhasi. Tässä polttaa aurinko. Mennään siimekseen, jossa äsken istuitte. Siellä saatte kertoa tapahtuman minulle."