"Jopa kaksikin kertaa."
"No, hyvä, sitte tyynnyn, sillä ette siis pidä meitä keltanokkina, kun tunnustan, että jäljet olivat ikäänkuin poispuhalletut."
"Hm! Mutta eihän kukaan voi puhaltaa neljä ratsastajaa pois."
"Ei voi, mutta hevosten kaviot eivät voi tehdä kovaan, sileään kiveen mitään jälkiä, herrani. Komankhi-ystävämme on, nuoruudestaan huolimatta erinomainen jälkienlukia, mutta ei hänkään tähän pystynyt."
"Olisi hauskaa tietää, kävisikö minunkin samalla tavalla."
"Oo, tehän olette paljon terävämpi mies. Te ja Vinnetuu löytäisitte jäljet, vaikka ihmiset olivat ilmassa ratsastaneet. Ja minä olisin melkein valmis uskomaan, että niin on tässä tapahtunut. Vakuutan, ettei siellä näkynyt ainoatakaan rikkiastuttua kivensirpaletta tahi hevosen kavion tekemää naarmua. Tietysti teimme sen, minkä jokainen lännen mies olisi tässä tapauksessa tehnyt: me ratsastimme kalliopaaden päähän löytääksemme sen paikan, missä miehet ovat hiekkamaalle astuneet. Tämä on käynyt niin hitaasti ettemme ole vielä lopettaneet, vaikka varmaan jo olemme pohjoispuolella sitä paikkaa, josta tuo yksi erosi neljästä kumppaneistaan, ratsastaakseen Helmiahoon, niinkuin te väitätte. Sitäpaitsi näimme yksinäisen ratsastajan laukkaavan etelää kohti ja saavuttuamme näille pensaille, huomasimme hänen täällä levähtäneen."
Vanha Kovakoura kuunteli. Hän näytti hetkisen miettivän, sitten nousi hän paikoiltaan, tarkasti erilaisia kavioiden jälkiä meskiittopensaston reunassa ja poistui sitten toisista. Pian he kuulivat hänen huutavan:
"Master Timi, oletteko te tahi Jimi olleet tässä jossa nyt seison?"
"Emme, herra", vastasi Jimi.
"Tulkaa sitte kaikin tänne!"