"En", vastasi tämä. Siihen minä en ole oikea mies mutta silti saattaa sentään olla oma ajatus asiasta. Eikö olisi viisainta heti ratsastaa miehen perästä? Hän on koko yrityksen johtaja ja henki. Jos otamme hänet kiinni, menee koko rikoshanke myttyyn.”
"Tuskimpa" sanoi Vanha Kovakoura. "Hän on viiden kumppaninsa johtaja se on totta, mutta emme tiedä, onko hän todellakin kaikkien Ljaanokotkain pää. Jos saammekin hänet niin emme kuitenkaan voi saada niitä muita vaarattomiksi Sitä paitsi en luule, että voimme hänet saavuttaa Hevosemme eivät ole parhaita, ja aurinko laskee pian. On yö, ennenkun hänet saavuttaisimme. Annamme hänen tänään ratsastaa; huomenna näemme vielä jäljet. Te jäätte kaikin tänne ottaaksenne kiinni ne joille tämä kirje on aiottu, jos ne tulevat. Minä ratsastan yksinäni ja vien nuo kolme hevosta Helmiahoon, tuomaan Paavon, Pekan ja Veijon. Aamun sarastaessa lähdemme täältä ja ajattelen, että retkestämme koituu hyvät seuraukset. Meitä on silloin yhdeksän miestä, ja olen varma siitä, että tulemme hyvin toimeen kahden- tahi kolmenkymmenisen kotkajoukon kanssa."
Tämä ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Jokainen otti aseita ja ampumavaroja mielensä mukaan. Vaatteet vietiin avonaiselle kentälle ja poltettiin meskiittopensaista tehdyllä tulella. Tämä rovio sauhusi vielä, kun Vanha Kovakoura astui hevosen selkään. Hän lupasi toimittaa eväitä ja vettä ja lähtiessään sanoi hän, länteen viitaten:
"Minun mielestäni on tuoltapäin jotakin tulossa myrskyä t.m.s. Tuommoinen rajuilma ei valitettavasti koskaan tuo aavikolle sadetta mukanaan."
Hän lähti pois kolmine hevoisineen pohjoiseen suuntaan Toiset katselivat läntistä taivasta, johon hän oli viitannut. Auringon yläpuolella näkyi keveä punertava pilvi, joka muodosti jonkinlaisen kehän ja sen keskessä oli kullanvärisiä valonheijastuksia Tämä ei näyttänyt ensinkään vaaralliselta, joten Vanhan Kovakouran huomautukselle ei annettu suurempaa merkitystä. Ainoastaan intiaani katseli taukoamatta pientä pilveä ja mutisi itsekseen:
"Temb metan — salaman suu."
KUUDES LUKU.
Aavehetki.
Kun Vanha Kovakoura oli lähtenyt, istuivat miehet kertomaan Hono- veljeksille, mitä Helmiahossa oli tapahtunut. Tätä sitten seikkaperäisesti pohdittiin. Aika kului, eivätkä miehet huomanneet, että taivas nyt oli saanut ihan toisen värin. Ainoastaan intiaani, joka vaieten istui vähän matkan päässä toisista huomasi muutoksen.
Tuo pieni pilvenkehä oli auennut alapuolelta, joten se nyt oli hevosenkengän muotoinen, jonka molemmat sivut silminnähtävästi pitenivät kapeiksi, pitkiksi patsaiksi, ulottuen melkein pohjoiseen taivaanrantaan asti. Lähempi patsas laskeutui, jonka jälestä eteläinen taivaanranta kävi tumman oranssipunaisen väriseksi. Tuolla kaukana näytti myrsky mylleröivän ja nostavan hienon hiedan pilviin asti.