Idässä pimeni niinkuin paksuista pilvistä pimenee, eikä kuitenkaan mitään pilviä näkynyt. Silloin kavahti äkkiä komankhi pystyyn ja kokonaan unhottaen itsensähillitsemisen, joka on intiaanien suurin hyve, osoitti hän mustaa seinää idässä ja huusi:
"Maho-tim yuavah — Erämaan Henki!"
Kauhistuen hyppäsivät toisetkin pystyyn. Nyt vasta huomasivat he taivaan muuttuneen; mutta katseensa jähmettyivät kauhusta, kun he katselivat Terässydämen viittaamaan suuntaan.
Noin kolme miehen mittaa näköpiiriin yläpuolella näkivät he ratsastajan kiitävän taivaan kannella eteenpäin. Mustassa seinässä näkyi, siinä kohden missä olento liikkui, pyöreä, kirkkaasti valaistu kohta, joka liikkui samassa tahdissa kuin ratsastaja, joten tämä näytti tummalta, eteenpäin kiitävältä varjokuvalta vaaleassa kehyksessä. Sekä ratsastaja että hevonen olivat yliluonnollisen suurta kokoa. Kaikki jäsenet näkyivät selvästi. Ohjaksia piteli hän oikealla kädellä. Pitkä tuuhea tukko liehui hänen päässään ja siinä oli intiaanien pääkoriste. Selässä riippuva ase laputteli ylös ja alas. Hevosen harja ja häntä liehahteli tuulen muassa taaksepäin. Aaveentapainen eläin lensi ja kiiti ikäänkuin pahojen henkien takaa-ajamana.
Ja tämä tapahtui päivällä, kokonainen tunti ennen auringonlaskua! Katsojiin vaikutti tämä näky sanomattoman pelottavasti. Ei kukaan heistä päästänyt ainoatakaan ääntä.
Musta seinä laskeusi etelään melkein kohtisuoraan alas. Tälle kohdalle riensi ratsastaja vinhaa vauhtia. Hän läheni sitä lähenemistään. Vielä kymmenen askelta, nyt viisi, nyt kolme, nyt yksi — eläin hyppäsi tyhjään avaruuteen. Ei vaaleata kehystäkään enään näkynyt.
Miehet seisoivat yhä sanattomina toistensa vieressä. Vuorotellen katselivat he sinne, missä ilmiö oli näyttäytynyt ja kadonnut, vuorotellen toisiinsa. Timiä puistutti ja hän sanoi.
"Kaikkien hyvien henkien nimessä! Jollei tuo ollut Erämaan Henki, en koskaan enään anna itseäni nimittää Honoksi. Olen todellakin aina luullut tuota hullutukseksi, mutta nyt olisimme päinvastoin hulluja jos vielä epäilisimme. Minua oikein kauhistuttaa. Kuinka on sinun laitasi, veli Jimi?"
"Minä olen kuin vanha kukkaro, jossa ei ole ainoatakaan kolikkaa. Olen tyhjä, ihan tyhjä, pelkkää nahkaa ja ilmaa. Ja katsos nyt, kuinka äkkiä taivas muuttuu! Se on aivan tavatonta."
Äskenmainitun mustan seinän yläreuna muuttui veripunaiseksi; sädekimppu lieskahti ylös ja alas. Toinen patsas taivaankannella vielä näkyvästä hevosenkengästä laskeusi alas. Mitä syvemmälle se laski, sitä leveämmäksi ja tummemmaksi se muuttui. Etelässä lensi savua ja tomua yhtenä ryöhynä ikäänkuin myrskyssä mylleröivä meri. Auringoa peitti synkkä huntu, mikä joka hetki kävi korkeammaksi ja leveämmäksi. Tumma pilven kaistale näytti laskevan suoraan maahan. Äkkiä tunsivat peljästyneet miehet ruumiissaan kovan vilun. Kaukaa kuului kova vinkuna.