"Mimmoinen oli henki ulkonäöltään?"
"Hänellä oli valkoisen puhvelin pää ja ruumis ja kaulassa oli pörröinen harja. Hän oli kamala katsella. Mutta hän on hyvä henki, muuten hän ei ottaisi tämän pyhän eläimen muotoa. Komankhit tietävät myös hyvin hänen tappavan ainoastaan pahoja ihmisiä, ja suojelevan hyviä ihmisiä. Terässydän tuntee kaksi komankhia, jotka eksyivät aavikolla ja olivat nääntymäisillään. Yöllä tuli henki heidän luoksensa, antoi heille lihaa ja vettä sekä osoitti heille oikean tien."
"Puhuiko hän myös heidän kanssaan?"
"Hän puhutteli heitä heidän kielellään. Hyvä henki puhuu kaikkia kieliä, sillä suuri henki on hänet opettanut. Howgh."
Intiaani kääntyi heidän luotaan. Viime sanallaan tarkotti hän puhuneensa kylliksi ja nyt tahtovansa vaieta.
Rankko oli seisonut vähän syrjässä ja halukkain silmin katsellut kumppanien keskustelevan toistensa kanssa. Hänen oli mahdotonta jurottaa etäällä, kun toiset tyytyväisinä keskenään keskustelivat. Sen tähden palasi hän nyt hitaasti ja sanoi Reitolle:
"Olen antanut sinulle parannuksen aikaa. Toivon käsittäneesi, että olet vaikeasti loukannut minun panoloogista spektrumiani. Tunnustatko sen vilpittömästi?"
"Tunnustan", vastasi Reitto, tekeytyen totiseksi. "Mielellämmehän tunnustamme, että sinä olet meitä paljon etevämpi."
"Ole siis hyvä ja ole tulevaisuudessa varovaisempi, äläkä niin usein antaudu henisfeerisen luonnonlaatusi valtaan. Tällä kertaa annan sinulle anteeksi, sillä tuommoisten tapausten jälestä, joita äsken näimme, on ihminen kaksin verroin sovintoon taipuvaisempi. Elävän aaveen näkeminen selvällä päivällä on hengenvaarallista. Ruumiini kävi oikein kananlihalle, niin minua puistutti."
Hän istui Reiton viereen. Tämä sanoi hymyillen.