Hän ei ollut vielä loppuun puhunut, kun jo näkyi toinen ratsastaja, takaa-ajaen ensimmäistä.
"Voi armoton!" huusi Rankko. "Tuo on sama, joka näkyi eilen tornadon aikana."
"Vai niin, hänkö se on?" vastasi Vanha Kovakoura. "Nyt teidän täytyy myöntää että ne ovat kaksi eri henkilöä. Ja katsokaa, tuolla tulee vielä lisää muita."
Äsken mainittua ratsastajaa seurasi vielä viisi tahi kuusi, kaikki laukaten, mutta ylös alasin.
"Ei, tämä on jo liikaa!" sanoi Ontuva Rankko. "Jos olisin yksin, olisin pulassa. Olen tosin kuullut, puhuttavan aaveista, jotka yöllä ratsastavat pää kainalossa, mutta että kaikki nuo ratsastavat päällään, on toki liikaa."
"Eihän se niin kauhistuttavaa ole. Edelliset kuvat taittuivat monta kertaa, nämät vaan kerran. Muuten tulee meidän pian tutustua noihin henkiin. Pian hevostenne selkään, herrat! Varmaankin on tuo ensimmäinen ratsastaja Erämaan Henki. Häntä vainotaan, ja koska hän on kunnon mies, otamme hänet turviimme."
"Oletteko hullu!" huusi Ontuva Rankko. Sehän olisi henkimaailmaa vastaan rikkomista. Muistakaa, kuinka kuolematon Göthe laulaa:
Äl' ihminen laita luojaa:
Sä saavut suurehen vaivaan,
Kun vaimoin ja lasten suojaan
Noin tuoda tahdot sä taivaan.”
[Sekasotkua Schillerin Sukeltajasta.]
Mutta toiset eivät häntä kuunnelleet; he noudattivat Vanhan Kovakouran kehoitusta. Häneen luottaen ymmärsivät he, ettei hän vaatisi heiltä mitään naurettavaa tahi vaarallista.