Tässä umpilaaksossa alkoi puro. Se paikka, josta lähde pulppusi esille, oli syvempänä kuin ympäristö, joten vesi muodosti pienen lammikon, minkä ympärillä kasvoi tiheä pensasaita. Lammikon tuolla puolen, juuri kallioseinän ääripuolella oli omituinen kasviryhmä. Ne olivat kahden, kolmen metrin korkuisia, jättiläismäisiä, haara-kynttilänjalan näköisiä kasveja, olivatpa muutamat vielä suurempiakin. Niillä ei näyttänyt olevan oksia eikä lehtiä, ja kuitenkin oli niitten ylöspäisissä haaroissa runsaasti viikunan näköisiä mukuloita. Nämät olivat pylväskaktuksia, joilla oli viikunannäköisiä, syötäviä hedelmiä. Eemili Korteijo viittasi sinne ja lausui:
"Noista noukimme illallisemme, ja lammikon luona on hevosillemme tarpeeksi ruohoa ja lehtiä. Luulen tulevanne tyytyväisiksi. Tulkaa herrat!"
Hän lähti täyttä laukkaa vettä kohti; toiset seurasivat häntä. He olivat noin kuuden hevosmitan etäisyydellä pensaista, kun äänekäs "seis!", kaikui haita vastaan. He tietysti pysähtyivät.
"Kuka siellä?", kysyi Viinanen, katsoen, hän niinkuin muutkin, pensaikkoa kohti, josta huuto kuului.
"Valkoisia metsästäjiä ", kuului vastaus.
"Keitä te olette?
"Matkustavaisia."
"Mistä tulette?"
"Kaliforniasta."
"Mihin aiotte?"