"Hän vastaa kokonaista laumaa intiaaneja, sanotte? Hänen täytyy olla erinomaisen metsästäjän, samallaisen kuin Vanha Kovakoura. Tunnetteko hänet?"
"Kyllä tunnen, mutta ei se hän ole."
"Kuka sitten?"
"Saatte nähdä kun hän tulee. Hän saa itse esittää itsensä teille. Minun nimeni on Baumann ja tämä nuori lännen mies on Martti, minun poikani.”
"Kiitän teitä, herrani! Koska olette nimenne sanoneet, sanomme mekin nimemme. Minä olen Viinanen. Nuo kaksi ovat Tylppä ja Välttäri, ja tuo tumma kuunaama tuossa on tietysti Ben Uusikuu. Nuo kaksi herraa tapasimme tänään päivällisaikana. He tulevat eräältä maatilalta San Diegon ja Kobledon tienoilla, ja aikovat Ljaano estakaadon yli kokoomaan veroja isännilleen, joitten ylipaimenia he ovat. Heidän nimensä ovat Kaarlo ja Eemili Korteijo." Aina kun hän mainitsi jonkun nimen, osoitti hän sen omistajaan ja Baumann katseli silloin tätä tarkasti. Pisimmän ajan katseli hän molempia mejikkolaisia. Silmäkulmansa rypistyivät ja partansa vavahteli suun ympäri. Kaarlo lienee tämän huomannut ja siitä harmistunut, sillä hän virkkoi:
"Nyt, kun tiedätte nimemme, tahtoisin kysyä teiltä, herra Baumann, kenen kasvot eivät teitä miellytä?"
"Eihän tarvitse sitä sanoani, koska asianomaiset muutenkin saavat sen hyvin pian huomata. Teidän maatilannehan on siis San Diegon ja Kobledon tienoilla? Mikä on sen nimi?"
"Sen nimi on Kuhila."
"Entäs omistajan?"
"Hänen nimensä on — — — Montano."