"Sitä he eivät todellakaan ansaitse, herrani. Olen valmis sanomaan heille sen päin silmiä."
"Vai niin! Mistä syystä te, nuori mies, ajattelette heistä niin pahaa?"
"Ettekö sitten huomanneet miten he iskivät silmää toisilleen, kun tuli puhetta Voro-Revosta?"
"En. Minä kuuntelin kertomusta, enkä katsellut miehiä."
"Lännessä ei vaan kuunteleminen ole kylliksi, täytyy myös nähdä, sillä — — —"
"Helkkarissa!" keskeytti hänet Viinanen. "Tahdotteko ehkä ruveta opettamaan minua, vanhaa miestä?"
"Ei, herraseni, tahdoin vaan sanoa itsestäni, en teistä, että minulla kertomuksen aikana oli sekä korvat että silmät avoinna. Koska isäni heitä epäili, pidin heitä tarkasti silmällä. Sen saatoin helposti tehdä, koska he eivät ensinkään välittäneet minunkaltaisestani, nuorukaisesta. Huomasin silloin heidän katseistaan, että he hyvin tuntevat Voro-Revon."
"Niinkö luulette? Hm! Se kettu kuuluu oleskelevan täällä, houkutellakseen ihmisiä Ljaano estakaadolle ja nämät miehet ovat hänen tuttujansa. Kun laskemme nuo molemmat tosiasiat yhteen, on meillä mielestäni turmiota tuottavia seikkoja odotettavissa. Nuo aaveentapaiset liekit tuolla kaktuskasveilla tuntuvat myös sangen kaameilta. En ole taikauskoinen, mutta tuommoiset ilmiöt, eivät ole sattuman tuomia; ne merkitsevät aina jotakin."
"Tietysti ne jotakin merkitsevät", sanoi Karhunampuja hymyillen.
"No mitä?"