Hän lausui nämät kovin loukkaavat sanat niin tyvenesti, kuin olisivat ne olleet ihan tavallisia.
"Perhana!" huudahti Korteijo. "Tuleeko meidän tyytyä tuommoiseen. Minä vaadin, että peruutatte sananne."
"Vinnetuu puhuu vaan semmoista, jota hän on tarkkaan miettinyt. Hän ei ole vielä koskaan ainoatakaan sanaa katunut, eikä nytkään aio peruuttaa."
"Mutta meitä on loukattu."
"Tätä sanoessaan teki apakhi torjuvan liikkeen kädellään; tällä liikkeellä ja sanalla ilmaisi hän niin selvää välinpitämättömyyttä ja itseensä luottamista, että molemmat veljekset katsoivat parhaaksi vaieta. Ja vaikka päällikkö olisi ollutkin yksin heitä vastaan, eivät he olisi tahtoneet ryhtyä julkitaisteluun hänen kanssaan. Ja tässä oli muitakin, jotka varmaankin pitäisivät apakhin puolta. Tästä syystä sanoi Eemili rauhoittavaisella äänellä veljelleen:
"Rauhoitu! Mitä riiteleminen hyödyttää, intiaanin sanoja ei pidä kultavaa'alla punnita."
"Olet oikeassa. Rauhan vuoksi olkaamme niitä muistamatta."
Vinnetuu ei enää muuta puhunut. Hän laskeusi ruoholle, sulki silmänsä ja näytti tahtovan nukkua.
Tämä pikku tapahtuma oli tehnyt toiset levottomiksi. Koska Vinnetuu näin puhui, oli hän varmaan kuullat näitten molempien puhuvan jotakin pahaa. Mitä he aikoivat? Hän ei siitä mitään puhunut. Heidän ei siis nyt juuri tarvinnut odottaa vihollisuuksia heiltä. Mutta epäilykset olivat lisääntyneet ja tästä oli luonnollisena seurauksena, ettei kukaan näyttänyt haluavan jatkaa keskustelua. Nyt alkoi vaitiolo, joka puhui yhtä paljon kuin jos olisi epäilykset ilmilausuttu.
Karhunampuja ja hänen poikansa panivat maata, seuraten Vinnetuun esimerkkiä; toiset tekivät samoin.