Vaunut olivat lykätty kokoon, eikä niitten väliin päässyt ketään ratsastajaa; mutta he kuulivat pelastajien tulon. Nämät astuivat hevosiltaan alas vaunuvarustuksen ulkopuolella. He kuulivat jonkun sisäpuolella huutavan:
"Kuule! Ihmisiä tulee! Herra Jumala, jos toisivat apua! Tahi ovatko ryöväreitä?"
"Emme ole ryöväreitä. Me tuomme teille ennen kaikkea vettä", vastasi Vanha Kovakoura lujalla äänellä. "Tulkaa tänne ja päästäkää meidät sisään."
"Tuhat tulimmaista!" huudahti eräs suuttunut ääni. "Olisiko se ehkä…
Odottakaa te muut. Minä katson."
Mies tuli, nojasi väliaisan yli ja kysyi:
"Keitä te, vieraat, olette?"
"Minä olen Vanha Kovakoura ja nämät ovat kumppanini, pelkkiä rehellisiä ihmisiä."
"Vanha Kovak — — — —. Senkin vietävä?"
Tämä mies, joka sadatellen vastaanotti pelastajat, siunaamisen sijasta, ei ollut kukaan muu kuin Topias Taivola.
"Vai niin, tekö se olette!" sanoi Vanha Kovakoura, joka tunsi hänet, pimeydestä ja intiaanipuvusta huolimatta. "Sangen hupaista tavata teidät täällä!"