Mutta Martti sulki hänet jo syliinsä ja samoin teki Karhunampuja. Nyt syntyi iloa ja riemua. Vinnetuukin tervehti iloisesti vanhaa tuttavaansa ja sanoi sitten:
"Täytyy kai veljeni Kovakourankin olla täällä. Eikö hän ole ääntäni kuullut?"
"Olen kyllä, tässä olen!" huudahti tämä, joka muutamien avulla oli äkkiä lykännyt kaksi vaunua sivulle ja nyt astui esille, sulkemaan punaisen ystävänsä syliinsä. Häntä seurasivat Paavo, Pekka, Silmänkääntäjä-Reitto, Jimi ja Timi, toiset tervehtiäkseen ystäviään, toiset saadakseen mahdollisen pian nähdä Vinnetuun. Siinä syntyi nyt vilkas elämä, sydämmellisiä kätten puristuksia, kysymyksiä ja vastauksia, vaikka ilman melutta, niinkuin tila vaati.
Mutta totisena ja suruissaan seisoi nuori Terässydän komankhiensa luona, jotka ihmetellen näkivät hänen täällä olevan, ja hän kertoi heille isänsä murhasta. He kuuntelivat sanaa lausumatta, mutta itsekseen vannoivat he kotkille kuoleman.
Nyt alkoivat he kiihkeästi, mutta äänettöminä toimimaan vaunuvarustuksen sisäpuolella. Se laajennettiin, jotta komankhitkin sinne mahtuivat. Kotkat eivät saisi etäältä nähdä, että heillä oli niin lukuisa vastustajajoukko. Hevosetkin vietiin varustuksen sisäpuolelle. Komankhit jakelivat siirtolaisille lihaa ja vettä, jota viimemainittua ne olivat kuljettaneet koverretuissa kurpitsipulloissa, mutta Vanha Kovakoura lupasi pian toimittaa enemmän vettä, sillä tämä ei riittänyt tyydyttämään noitten ihmisraukkojen janoa.
Täällä tapahtui myös odottamattomia tapauksia, niinkuin esim. silloin kun Ben Uusikuu tunsi Silmänkääntäjä-Reiton, joka kerran oli pelastanut hänet Voro-Revon käsistä. Pian vallitsi täydellinen hiljaisuus vaunuvarustuksen ympärillä. Tosin ei kukaan nukkunut, mutta nämät kaikki, joilla oli toisilleen niin paljon kerrottavaa, puhuivat vaan kuiskaamalla, joten vaunuvarustuksen ulkopuolella ei kuulunut hiiskaustakaan.
Vanha Kovakoura oli ruvennut näitten kaikkien johtajaksi. Hän oli istunut Veri-Revon viereen, kuuntelemaan kun tämä mitä tarkemmin kertoi elämänsä vaiheet, ja siitä seudusta, jossa nyt oltiin. Jos mahdollista ei nyt kukaan kotkista pääsisi pakoon, jotta heidän katalasta toimestansa nyt kerrassaan tehtäisiin loppu.
Häntä huvitti erinomaisesti kuulla, että tuon ennen mainitun ison kaktusvainion tasalla löytyi vielä toinen kapeampi ja että näitten molempien välissä oli kapea hiekkakaistale, joka johti "Erämaan Hengen" asunnolle.
"Hyvä", sanoi Vanha Kovakoura, "silloin ei kukaan noista konnista pääse pakeneman. Jos he liian varhain huomaavat ylivoimaamme, tahi jos ensi hyökkäyksessä pakenevat, ajamme heidät noitten molempien kaktuskenttien väliin ja pistämme ne sitten tuleen. Siten saamme samalla juhdille vettä, sillä muuten ne nääntyvät."
"Mutta silloin joutuvat 'kotkat' minun järveeni asti, ja voivat sitä tietä paeta."