"Jumalan kiitos, että hän on kuollut!" sanoi Vanha Kovakoura vakavasti. "Hänen kanssaan ovat kaikki 'kotkat' poissa ja nyt tulee Ljaano-estakaadolla olemaan rauhallista. Ja jos vieläkin olisi joitakuita jälellä, on helppo karkoittaa heidät täältä pois. Ei kukaan voisi aavistaa tämmöisen keitaan täällä löytyvän."
Veijo oli tietysti myös mukana. Mutta, hän ei katsellut kuollutta, eikä Ljaano-Henkeä. Hän katseli neekerivaimoa, ja tämä häntä. Neekeritär kiirehti hänen luokseen ja kysyi kiihkeästi:
"Ollako sinä neekeri Veijo?" Ja kun tämä myönsi, jatkoi hän: "Ollako äitisi nimi Sanna? Ollako sinä joskus nähnyt tämän kuvan Sannasta ja hänen pikku Veijostaan?"
Sanna piti tuon vanhan kuvan Veijon edessä. Hän katsahti siihen ja hyppäsi ilosta huutaen hevoselta alas. He syleilivät toisiaan, eivätkä voineet pitkään aikaan ilmoittaa iloansa muuten kuin tolkuttomilla äänillä.
On enään vaan vähän lisättävää. "Kotkat" olivat voitetut, ja komankhijoukko ratsasti noutamaan siirtolaiset, että saisivat täällä köynnösmajan luona virvoittaa itsensä, ennenkun he saatettiin Ljaano estakaadon yli. Tuli sammui, kun ei sillä, enään ollut ravintoa, ja koko laaja kaktuskenttä oli tuhkana.
Mutta Erämaan Hengen asunnossa ja sen ulkopuolella oli vilkas elämä. Veri-Repo oli päivän sankari; hänen täytyi laajasti kertoa koko elämänhistoriansa. Siinä oli melkein pelkkiä surullisia kohtia. Kuitenkin lausui hän vakavan päätöksensä ainiaaksi jäädä tänne, pitämään aavikkoa "kotkista" vapaana. Sanna ynnä Veijo sanoivat tahtovansa jäädä hänen luokseen.
Hänen kertomuksensa oli niin huvittava, ettei tuo muuten niin puhelias Ontuva Rankkokaan häntä ainoatakaan kertaa keskeyttänyt. Mutta kun tuo pikku saksenilainen sitten Paavon ja Hono-veljesten seurassa käveli järven ympäri, kysyi Timi:
"No, Rankko, nyt olemme saapuneet itse henkimaahan; vieläkö luulet
Erämaan Hengen aaveeksi?"
"Ole vaiti!" vastasi Rankko. "Jos nyt sattumalta olen tänne eksynyt, löytyy kuitenkin muualla korkeampia Siirius-seutuja, ja mitä ei järjellisten järki näe, sen näkee jokainen Saksenilainen, niin pian kuin se tapahtuu."
"Niinpä niinkin, Sakseni ja varsinkin Meritsburg ovat mielelle makeimmat", nauroi Jimi.