Niin, "kotkat" tulivatkin, mutta heitä oli nyt vaan kolme. Toiset oli tapettu. Heidän hevosensa olivat vaahdossa; itse he vaan vaivoin pysyivät satulassa. Vähän matkan päässä heidän takanaan näkyivät Vanha Kovakoura ynnä Vinnetuu ja heitä seurasivat kaikki muut. Näin lähestyi tuo hurja metsästys. Johtajat eivät hevosiaan rasittaneet. He tahtoivat säästää kolme viimeistä "kotkaa" Veri-Revolle ja hänen komankhilleen.
Ensimmäisenä tuli Taivola, paljon muitten edellä. Hän huomasi puut, jotka näillä paikoin olivat varsin ihmeellisiä esineitä, ja ohjasi suoraan niitä kohti. Repo lähti hänen perässään. Kun mormooni näki hänet, huusi hän kauhusta ja pakotti hevosensa ponnistamaan viimeiset voimansa päästäkseen puitten luo.
Nyt saapuivat molemmat toiset. Heidän täytyi kulkea Terässydämmen ohi ihan läheltä. Hän tunsi heidät osallisiksi isänsä murhaan. Hän tähtäsi — kaksi laukausta ja he olivat pudonneet maahan. Hän ratsasti heidän luoksensa ja otti heiltä päänahat.
Tällä välin ajoi Veri-Repo "hurskaan" Taivolan, pahimman pedon heistä kaikista, edellään puita kohti ja edelleen aina majalle esti. Tämä ratsastus oli niin tuima, että Repo siinä pudotti valkoisen puhvelinnahkansa. Majan edessä kaatui "kotkan" hevonen ja Taivola lensi satulasta. Seuraavassa silmänräpäyksessä oli Repo hänen vieressään, tempasi veitsen vyöstään ja kohotti kätensä, antaakseen hänelle kuolon iskun. Mutta silloin hän säpsähti ja huudahti kauhusta. Pudotessaan oli Taivolan intiaanipääkoriste irjenryt ja silloin huomasi Repo, että senkin alla oli tekotukka, sillä se putosi pois, ja näkyviin tuli luonnollinen, lyhyeksi leikattu tukka. Kasvonsa olivat rasittavasta ratsastuksesta vääntyneet ja pöhöttyneet; silmissä jäykkä, lasimainen katse — hän oli taittanut niskansa. Nyt tunsi Veri-Repo vanhempainsa murhaajan. Hän oli silloin kuullut tämän miehen nimen huudettavan, ja tämä nimi, Repo, oli ainoa, joka oli hänen muistoonsa jäänyt. Hän oli mainitsemistaan sitä maininnut ja sentähden oli hän Helmiaholta itse saanut sen nimen.
Revon astuessa taas satulaan, mennäkseen pudonnutta puhvelinnahkaansa
etsimään, saapuivat muut rynnäten paikalle. Kaikki muut, paitsi Vanha
Kovakoura, ihmettelivät suuresti nähdessään valkoisen puhvelinnahan
Veri-Revon yllä.
"Henki — Erämaan Henki — se oli siis Veri-Repo", huusivat he toisilleen.
Veri-Repo ei heitä kuunnellut. Hän osoitti Taivolan ruumista ja lausui:
"Tuossa on murhaaja. Sentähden näytti hän minusta niin tutulta. Nyt hän on kuollut, enkä milloinkaan saa tietää, kutka vanhempani olivat."
Ben Uusikuu katseli kuollutta ja huudahti:
"Voro-Repo! Nyt on hän vihdoinkin vaaraton! Vahinko, että hän niskansa taittoi, sillä nyt jään ainaiseksi hänelle kuulan velkaa."