"Älkää liiaksi minuun luottako", kuului vastaus. "Ei ole tuotu mitään sitovia todistuksia, eikä sitäpaitsi varkaus koske minuun, kun ei minulla ole mitään virallista tehtävää. Saatte siis olla turvallisena niin kauvan kun täällä olette. Mutta olen jo teille sanonut, että teidän on niin pian kuin suinkin täältä lähteminen, ja mitä sitte tapahtuu, on minusta yhdentekevä. En voi kieltää master Veijon oikeutta suorittaa asiansa loppuun kahden kesken. Rauhoittaakseni teitä, vakuutan, etten aio mennä tainnoksiin kauhusta, jos huomenna tapaisin teidät riippumassa jossakin puussa."
Näin oli siis asia hetkeksi ratkaistu. Mormooni asettui taas aterioimaan, mutta hän söi hyvin hitaasti ja piti pitkät väliajat, nauttiakseen mahdollisimman kauvan luvattua turvaa. Veijon mulkoilevat silmät eivät hetkeksikään kääntyneet hänestä ja Veri-Repo, joka oli vaan istunut ja kuunnellut, silmäsi häntä nyt yhtä järkähtämättä kuin ennen. Nuorukaisen huomio lienee aivan erityisesti kiintynyt tuohon muka mormoniin.
TOINEN LUKU.
Laukaus otsaan.
Nyt oli kukin niin kiintynyt aterioimiseen ja omiin ajatuksiinsa, että sananvaihto aivan taukosi. Ja kun sitten Rankko alkoi jatkaa keskeytettyä puhetta Ljaano estakaadosta, häiriintyi hän taas uuden vieraan tulosta.
"Talossanne näkyy käyvän paljon vieraita, master Helmiaho", sanoi hän.
"Tuolla tulee taas joku tänne ratsastaen."
Isäntä kääntyi katsomaan tulijaa. Hänet tunnettuaan, virkkoi hän eloisasti: "Se on eräs, joka aina on tervetullut, kunnon mies, johon kaikin puolin saa luottaa."
"Hän näyttää kauppiaalta, joka tulee teille tuomaan uusia tavaroita."
"Niinkö luulette sentähden, että hänellä on niin suuret pussit riippumassa satulan molemmin puolin."
"Niin."