"Tehän olette oikea hämmennysneuvos."
"Oo, pyydän anteeksi, toimennusneuvos. Mutta semmoinen minä en ole.
Ylipäänsä en koskaan vaadi arvonimiä, jotka eivät minulle kuulu."
"Sitä en tarkoittanutkaan. Tahdoin vaan sanoa, että te sekoitatte eri ajat ja ihmiset maailmanhistoriassa."
"Mitä nyt? Minäkö? Kuinka sanoitte? Sekoitan? Millä tavoin? Tehkää hyvin, todistakaa se!"
"Aivan kernaasti. Fulton, nykyisen höyrylaivaliikkeen luoja, oli tarjonnut keksintönsä Napoleonille, mutta hän ei huolinut siitä. Sentähden sanoi keisari kerran, muistellessansa tätä erehdystään: Käskiessäni Fultonin Tuilerioista pois, heitin minä pois keisarikruuuuni! Mutta Silbermann ei elänyt siihen aikaan."
"Vai niin, niinkö väitätte? Olettepa nyt kauniisti tuosta asiasta selvinneet. Mutta älkää kertoko minulle tuommoista hölynpölyä. Minä osaan maailmanhistoriani. Minun on ihan mahdoton erehtyä. Pitäkää se muistissanne tulevaisuudessa, jos meistä on tuleva ystäviä. Oikaisua en siedä, sillä se käy kunnialleni. Tiedän varsin hyvin, että maailmanhistoria on ihmisyyden korkein tuote ja minä yhdyn vanhaan Sooloniin, joka keksi kladnilaiset sävelet ja kuollessaan huusi: Maailmanhistoria on korkein tuomioistuin, jossa on kolme tuomaria! Sentähden olen rautaisella ahkeruudella tutkinut juuri maailmanhistoriaa. Ole lukenut Robinsonia, Pierer'in konversationisanakirjaa. Kladderadatshia ja Stielerin Kartastoa. Siten olen hitaasti ja järkevästi läpikäynyt maailmanhistorian ja vähitellen hiipinyt sen sisälle, kunnes tulin keskipisteeseen. Mutta te tahdotte käsin ja jaloin yhtaikaa hyökätä siihen ja jäätte sentähden istumaan itse kehään. Maailmanhistoriaa on hyvin varovasti käsiteltävä. Jos se huomaa, että aiotaan siihen ryhtyä, pelästyy se ja kiskaisee irti. Minä olen käsittänyt asiata oikein, sentähden istun kiinni, teidät on se heittänyt pois, ja kuitenkin luulette saavanne aikaan suurtekoja. Ja mitä Silbermanniin tulee, tietänen parhaiten minä, joka olen saksilainen ja hänen maamiehensä miten sakkipelin laita oli. Ja Fultonia ette tarvitse esille vetää! Hänet minä tunnen sekä ulkoa että sisältä. Hän on tehnyt tuon kauniin iltalaulun kultaisesta ilta-auringosta, jonka kotona Saksassa jokainen koululapsi oppii laulamaan. Ja tämän poikkeuksen tehtyäni, olette kai kyllin oikeamielinen myöntääksenne, että olen teidät tieteissä voittanut ja että varsinkin maailmanhistoriassa olen teitä etevämpi. Eikö totta?"
"Kyllä, sen me tunnustamme", sanoi Reitto nauraen. "Olettepa runoudessakin mestarimme. Siinä olette päässeet pitkälle, sen mukaan kuin äsken kuulin."
"Sepä ei olekaan vaikeata. Jambit tulla suhisevat ohitseni. En usko, että taiteessa ja tieteessä olisin kenestäkään takapajulla. Olenpa usein kampaakin soittanut. En kuitenkaan tahdo ylvästellä. Syntyperäisistä taipumuksista ei vaatimaton luonne kerskaile, enkä sentähden pane pahaksi, jos te joskus erehdytte ajattelemaan olevanne minua taitavampi. Annan sen kernaasti anteeksi ja mietin mielessäni: 'Cassatam ventis liceat subducere classem', joka merkitsee: kas saaturin Venttiä: lykkää suolatynnyriä lasin alle… Ja kun minun suolatynnyrini on onnellisesti vedestä vedetty, niin saa sanoa, että minä olen mies, jolla on tallella kädet ja sormet, sääret ja jalat."
"Kyllä niin, oikeassa olette."
"Ja niissä te olette olleet?"