"En ole vielä häntä nähnyt; mutta onhan tunnettua, että hän mieluummin ilmestyy pöyhkeileville ihmisille, saattaakseen heidät tuolle puolelle."
"En tahdo teitä vastustella. Kenties kaikki ne, jotka on kuolleina löydetty Ljaano estakaadolla ja jotka 'Erämaan henki' on tappanut ampumalla luodin otsaan, kenties ne kaikki ovat olleet pöyhkeileviä lurjuksia. Mutta omituista vaan on, että he kaikki ovat olleet ryöväreitä ja murhamiehiä."
"Niinkö arvelette", kysyi mies ivallisesti. "Voitteko sen todistaa?"
"Melkein. Poikkeuksetta on näillä ihmisillä aina löydetty esineitä, jotka ennen ovat olleet Ljaano estakaadolla murhattujen ja ryöstettyjen henkilöitten omia. Siinä on todistusta kylliksi."
"Jos niin on, niin tahdon ystävällisesti varottaa teitä: Älkää koskaan tappako ketään ihmistä täällä kaukaisella talollanne, muuten saattaisi tapahtua, että teidätkin löydetään reikä otsassa."
"Herra!" sanoi Helmiaho kiivastuen. "Sanokaa vielä semmonen sana, ja minä lyön teidät maahan. Minä en ole mikään murhaaja, vaan kunniallinen mies. Pikemmin voisi epäillä semmoisesta teosta sitä henkilöä, joka kätkee hevosensa, jotta ihmiset luulisivat hänet vaarattomaksi ihmiseksi, eikä suinkaan salamurhaajaksi."
"Minulleko tuo oli tähdätty?", sähisi vieras.
"Jos siitä otatte itseenne, niin ei minulla ole mitään sitä vastaan. Te olette jo tänään toinen, joka minulle valehtelee, ett'ei hänellä ole hevosta. Ensimmäinen on tuo 'viimeisten päivien pyhä'. Kenties seisovat hevosenne vieretysten ja ehkä niitten vieressä on vielä muita hevosia ja ratsastajia, jotka odottavat teitä. Sanon teille, että aion tänä yönä vartioida taloani ja huomenna tutkin aamuhämärässä koko lähiseudun. Silloin käy varmaan ilmi, että teillä on ratsut."
Vieras puristi molemmat nyrkkinsä, nosti oikeata lyödäksensä, astui askeleen Helmiahoa kohti ja kirkui:
"Ihminen, väitätkös sinä, että minä olen murhaaja? Sano se suoraan, jos sinulla on rohkeutta! Sitten lyön minä — — —"