"Älä ilku! Mitä sanon, se tapahtuu, siitä saat olla varma. Kenen on tuo pyssy tuolla puun juurella?"
"Tietysti minun."
"Kuinka kauvan se on ollut omasi?"
"Yli kaksikymmentä vuotta."
Pojan ryhti teki semmoisen vaikutuksen tuohon vahvaan mieheen, ettei hän tullut kieltäneeksi hänelle vastaamasta, vaikka hän olikin poikaa halveksinut ja nauranut.
"Voitkos sen todistaa?", jatkoi Veri-Repo.
"Mies! Miten minä sen todistan? Voitko sinä todistaa sanojani vastaan?"
"Voin. Tämä pyssy oli sennor Rodriges Pinton, Merison maatilanomistajan oma, tuolta vastapäätä, seetrimetsän läheltä. Kaksi vuotta sitten oli hän vaimoineen, tyttärineen ja kolmen muun henkilön seurassa käynyt Kaddo nimisellä maatilalla. Hän lähti sieltä, mutta kotiin hän ei koskaan tullut. Vähän aikaa tämän jälestä löydettiin nuo kuusi ruumiina. Jäljet Ljaano estakaadolla ja maassa ilmaisivat, että niissä tolpat oli siirretty väärään suuntaan. Tämä pyssy oli hänen. Se oli hänellä silloin muassaan. Jos olisit väittänyt ostaneesi pyssyn tämän ajan jälkeen, olisi asia vaatinut tutkimista. Mutta kun sanot omistaneesi sen jo kaksikymmentä vuotta, niin et ole ostanut sitä syylliseltä, vaan olet itse murhaaja ja Ljaano estakaadon lain alainen."
"Koira!", ulvoi vieras. "Muserranko sinut? Tämä pyssy on minun. Todista sinä, että se on ollut tuon maatilanomistajan omana!"
"Sen teen heti." Hän otti kiväärin ja painoi erästä pientä hopealevyä, joka oli pyssyntukin alapäähän upotettu. Se aukesi ja nyt tuli näkyviin toinen pieni levy, johon oli kirjoitettu koko se nimi, jonka hän äsken oli maininnut.