"Katsokaa tänne", sanoi nuorukainen, näyttäen pyssyä läsnäolioille. "Tässä on kumoamaton todistus siitä, että tämä pyssy oli tuon maatilan omistajan. Se oli minulla muutaman kerran lainassa, siksipä minä sen tunnen. Murhaajalle on sangen vaarallista käyttää ryöstettyä esinettä, jonka omituisuuksia hän ei tunne. En aio kysyä teiltä, pidättekö tätä miestä murhaajana, sillä minun silmissäni hän on murhaaja, eikä muuta tarvita. Hänen hetkensä ovat luetut."
"Niin ovat sinunkin", huusi vieras, hyökkäsi hänen päälleen ja koetti riistää häneltä aseen.
Mutta Veri-Repo astui salaman nopeudella muutaman askeleen taaksepäin, tähtäsi häntä pyssyllä ja käski:
"Pysy alallasi, muuten sattuu kuula sinuun. Tiedän varsin hyvin miten kohdella tuollaista väkeä. Rankko, Reitto, tähdätkää häntä ja jos hän liikahtaa, ampukaa hän heti paikalla!"
Nämät molemmat nostivat aseensa ja tähtäsivät vierasta. He toimivat ljaanolain mukaan, jolla on vaan yksi ainoa, mutta täysin tyydyttävä pykälä; sen edessä ei urhoollinen lännen mies epäröitse.
Vieras huomasi, että tässä oli leikki kaukana. Hänen henkensä oli kysymyksessä ja siksipä seisoi hän liikkumatta.
Veri-Repo laski nyt pyssynsä, koska ne muut kaksi kivääriä piti miestä alallaan.
"Olen lukenut sinulle tuomiosi ja se on heti pantava täytäntöön."
"Millä oikeudella?", kysyi vieras kiukusta vapisevalla äänellä. "Minä olen viaton. Ja vaikka olisinkin syyllinen, ei minun tarvitse antaa tuommoisten kulkurien ja vielä vähemmin tuommoisen lapsen itseäni tappaa."
"Näytän sinulle, ett'en ole mikään lapsi. En tahdo pyövelin tavoin tappaa sinua, vaan seisoen vastatusten ja molemmilla tulee olla kiväärit. Sinun kuulasi voi sattua minuun, yhtähyvin kuin minun kuulani sinuun. Tämä ei ole murha vaan rehellinen kaksintaistelu. Panemme hengen henkeä vastaan, vaikka voisin ampua sinut heti, koska olet minun vallassani."