Nuorukainen seisoi suorana ja vakaana vieraan edessä. Hänen äänensä oli totinen ja vakava ja hänen puheensa oli niin kiihkotonta kuin olisi tuommoinen taistelu elämästä ja kuolemasta hänelle ihan yksinkertainen ja jokapäiväinen asia. Hän herätti kaikkein muitten läsnäolioitten kunnioituksen, paitsi sen ainoan, jolle hän sanansa lausui. Saattoi myös olla niin, että tämä tekeytyi välinpitämättömäksi. Hän remahti leveään pilkkanauruun ja vastasi:
"Mistä ajasta alkaen ovat keskikasvuiset pojat ruvenneet tuommoista kieltä täällä käyttämään? Älä usko, että minä rohkeutesi ja toimeliaisuutesi tähden olen sinun vallassasi. Jolleivät nuo miehet seisoisi tuolla pyssyt minuun tähdättyinä olisin jo kauvan sitte vääntänyt niskasi nurin. Jos todellakin olet niin hullu, että vertaat itsesi minuun, niin ei minulla ole mitään sitä vastaan. Mutta valmistu tänään puhumaan viime sanasi. Minun luotini ei ole vielä koskaan käynyt harhaan. Saat varmasti luottaa siihen, että se lähettää sinutkin helvettiin. Mutta minä pidän sanastasi kiinni. Minä haluan julkista taistelua ja sitten voittajalle oikeuden lähteä pois."
"Molemmat saat", vastasi Veri-Repo.
"Oletkos ymmärtänyt minua oikein. Jos sinä kaadut minun luodistani, menen minä mihin tahdon, eikä kenelläkään ole oikeutta minua pidättää."
"No, no!" huudahti Helmiaho. "Emme ole niin suostuneet. Jos sinun luotisi osuisikin, on täällä vielä muutamia muita herroja, jotka haluavat sinua puhutella. Heille sinun tulee asiasta vastata."
"Ei niin", keskeytti Veri-Repo. "Mies kuuluu minulle. Teillä ei ole mitään oikeutta häneen. Minä yksin olen hänen taisteluun vaatinut, ja olen antanut sanani siitä, että se on oleva rehellinen taistelu. Tämän lupauksen teidän täytyy pitää, jos minä kaadun. Minun kuoltuani ei saa sanoa, ett'ei minun lupaustani täytetty."
"Mutta poika, ajatteles kuitenkin — — —"
"Ei siinä ole mitään ajateltavaa."
"Mutta pitääkö julkisen konnan saada rankaisematta sinut tappaa?"
"Pitää kyllä, jos hän voi, sillä minun tahdostani hän ryhtyi kaksintaisteluun. On kyllä totta, että hän epäilemättä kuuluu noihin Ljaano estakaadon korppikotkiin, joita muitta mutkitta saisi kepillä kuoliaaksi lyödä. Mutta tuommoinen pyövelin virka on minulle vastenmielistä ja jos suon hänelle paremman kuoleman, niin on tuota suosiota osotettava hänelle vielä kuolemani jälkeenkin. Luvatkaa siis käsin ja suin, että hän esteettömästi saa poistua, jos hän minut ampuu!"