"No hyvä, tänne pyssyt! Ammu!"
Helmiaho ojensi pyssyn Veri-Revolle. Nuorukainen tarttui siihen ihan levollisesti, punnitsi sitä kädessään ikäänkuin tahtoisi hän tietää sen painon. Hän ei näyttänyt ensinkään siltä kuin riippuisi hänen henkensä lyhyestä silmänräpäyksestä.
Toinen oli melkein kiskonut pyssyn Silmänkääntäjä-Reiton käsistä. Hän käänsi vasemman sivunsa, tarjotakseen niin kapean ampuma-alan kuin suinkin, ja tähtäsi. Pyssy laukesi.
"Halloo! Läiskis!", ulvoi neekeri. "Massa Veri-Repoa ei ole sattunut.
Mikä onni! Mikä ilo!"
Hän hyppi tasajalkaa, kiersi ympäri ja käyttäytyi ilosta kuin riivattu.
"Pysytkös alallasi mies!", jyrisi Helmiaho hänelle. "Mitenkä voi tähdätä, kun sinä noin lamppua heilutat?"
Veijo älysi heti, että hän käytöksellään juuri vahingoitti sitä, jonka hän toivoi voittavan.
Siinä silmänräpäyksessä seisoi hän suorana kuin kynttilä ja huusi:
"Masser Veijo seisoma liikkumatta nyt. Masser Veijo ei säpsähdä! Massa
Veri-Repo ampuma pian!"
Mutta muukalainen ei laskenut pyssyä poskeltaan. Hän laukaisi — ei tämäkään luoti osunut, vaikka Veri-Repo seisoi samalla tavalla kuin ennen, ruumiin koko leveä puoli häneen kääntyneenä sekä punniten pyssyään kädessä.