Rankko nousi jalustimissa ja huudahti: "No mitä kummaa? Enkö minä sitä ymmärtäisi! Kuinka sille nauraisin! Mitä ajatteletkaan? Riemuitsen ruhtinaallisesti, kun täällä Ljaano estakaadon [viitoitetun ruoho-aavikon] laidassa saan kohdata kansalaisiani."
Oppaan kasvot kävivät sangen totisiksi. Hän oli pari kertaa hymyillyt, mutta siitä saattoi päättää, ettei hän osannut nauraa. Nyt katseli hän Rankkoa lempein silmin ja kysyi ystävällisesti:
"Oletkos saksalainen? Onko se oikein totta?"
"On totta! Eikö näy päältänikin?"
"Ei! Sinä et puhu vieraalla murteella ja olet ihan ameriikkalaisen jankee-sedän näköinen, jonka hänen veljensä pojat ovat ulos akkunasta viskanneet."
"Lampuri! Mitäs sanot? Minä olen sitä kansallisuutta kuin sanoin ja joka sitä ei usko, sen minä lävistän pyssylläni."
"Eikö muka puukko piisaa! Mutta jos niin on, kyllä vanha Helmiaho tulee varsin iloiseksi, sillä hänkin on hyvin ylpeä isänmaastansa ja äidinkielestänsä."
"Sen uskon. Meikäläinen ei milloinkaan unhota näitä kumpaakaan. Nyt iloitsen vielä enemmän käynnistäni Helmiahossa. Oikeastaan olisi minun jo heti pitänyt älytä hänen kansallisuutensa. Sillä Jankee olisi nimittänyt uutisasuntonsa Helmihorhoksi, t.m.s., mutta Helmiaho on semmoinen nimi, joka meidän puolen miesten mielestä sopii paikalle. Oletko sinä hänen naapurinsa?"
"En ole. Minulla ei ole Horhoa eikä Ahoa. Minä olen niinkuin ilman lintu tai metsän eläin."
"Olet siis köyhä poika?"