"Ei mitään hullutuksia, master Hokmann", jyrisi Kipsinen. "Minä olen todellakin asianajaja ja ymmärrän kyllä hankkia kunnioitusta itselleni. Nämät arvoisat herrat ovat valinneet minut retkensä johtajaksi ja minä tässä siis määrään."
"No hyvä", nyökkäsi Timi vilkkaasti, "eihän meillä mitään sitä vastaan ole. Koska olette lainoppinut, lienee teidän helppoa käsitellä tätä rikosasiaa."
"Se on tietty, ja minä vaadin, ettette poistu, ennenkuin olen tarkasti kaikkea tutkinut ja järjestänyt. Tapaus on kauhea ja voisi saattaa teitä ikäviin rettelöihin."
"No, siitä emme huoli, sillä olemme vakuutetut siitä, että älynne kyllä johtaa teitä selvittämään nämä selkkaukset."
Kipsinen ei vastannut mitään tuohon uudistettuun solvaukseen, vaan sanoi seuraajilleen:
"Pitäkää muuleista kiinni, etteivät nämät epäiltävät miehet pääse pakenemaan."
Veljekset antoivat tämän vastustamatta tapahtua. Heitä huvitti nähtävästi katsella, mitä nämät kaukaisen lännen oloja tuntemattomat miehet, aikoivat toimittaa.
Tuommoinen päästään nyljetty ruumis ei suinkaan ollut veljeksille mikään ilahuttava näkemys. Aavikon metsästäjä on tämmöisiin tapauksiin jotenkin karaistu, mutta tämän muodottomaksi surmatun ruumiin katseleminen herätti kauhua. Sitäpaitsi liittyi siihen pelko omasta turvallisuudesta. He olivat vakaat siitä, että tämän miehen tappaminen ja nylkeminen oli intiaanin tointa, ja koska oli otaksuttavaa, ettei punanahka rohkenisi yksinään tulla näin kauvaksi itään, saattoi siis arvata, että heitä oli koko lauma läheisyydessä. Oli siis syytä olla varuillaan, kunnes tarkemmat tutkinnot ehkä johtaisivat muuhun päätökseen. Veljekset huolivat niin vähän kuin suinkin Kipsisestä ja hänen kumppaneistaan, s.o. eivät ensinkään hänestä välittäneet.
Asianajaja tarkasteli nyt itse vainajan taskuja. Ne olivat tyhjät ja niin oli vyökin.
"Hän on jo ryöstetty", virkkoi hän. "Tässä on siis ryöstömurha, ja meidän velvollisuutemme on keksiä murhaaja. Jäljet osoittivat, ett'ei yksinäinen mies ole rikosta tehnyt. Heitä on ollut monta ja ajatellessani, että paha omatunto usein ajaa syyllisen takaisin rikoksen paikalle, otaksun, ett'ei meidän tarvitse kulkea kauaksi löytääksemme murhaajan. Hokmannin veljekset, te olette minun vankini, ja teidän tulee seurata minua seuraavaan uutisasutukseen, niin, Helmiahoon. Siellä me kaikella mahdollisella ankaruudella tutkimme asiata."