"Täällä on ollut joku jukkaa pitelemässä", sanoi Kipsinen viisailevasti.
"Vai niin, ja kuka on täällä ollut?"
"Sitä ei voi tietää."
"Kyllä voi, jopa täytyykin tietää. Kukaan ihminen ei ole kasviin koskenut, mutta hän on etäältä lähettänyt kuulan, joka on repinyt siltä lehdet, ja tehnyt runkoon tämän reiän. Ettekö näe?"
Nyt vasta he sen huomasivat. Timi jatkoi:
"Ei kukaan ammu kasvia huviksensa. Kuula lähetettiin sille, joka heittääntyi maahan tuolla takanamme. Jos nyt ajattelemme viivan vedetyksi jukasta, ja koskien sitä paikkaa, missä äskenmainittu mies on seisonut, sekä jatkamme sitä suoraan suuntaan, niin tiedämme tarkkaan mistä kuula on tullut. Koska se on lävistänyt rungon alemman osan, on pyssynpiipun, josta se lähti, täytynyt olla jotenkin korkealla maasta, ja nyt osaatte varmaankin sanoa, mitä tästä voidaan päättää?"
He katselivat hämillään häntä, mutta eivät vastanneet mitään. Sentähden selitti hän edelleen.
"Se, joka ampui, ei seisonut maassa, vaan istui satulassa. Se on ihan varma. Kaikesta minkä tässä olemme nähneet, saamme päättää seuraavaa: Eräs pyssyllä varustettu intiaani on seisonut maassa, jossa jälki oli. Eräs koillisesta tuleva ratsastaja ampui hevosensa selästä tätä, mutta kuula ei sattunut, silloin punanahka silmänräpäyksessä heittäytyi maahan, kasvot ylöspäin. Mutta miksi intiaani teki niin? Mistä syystä heittäytyi haavoittumaton maahan, kun häntä ammuttiin? Siihen on vaan yksi selitys: hän tahtoo viekotella ampujaa lähestymään, hän tahtoo uskotella hänelle olevansa kuollut. Ratsastaja todella tulikin.
"Mistä te sen näette?" kysyi Kipsinen ihmeissään.
"Sen tahdon teille näyttää. Palatkaamme sille paikalle, missä kuollut makaa. Osaan kuvitella itselleni koko tapahtuman niin selvästi, kuin olisin itse ollut sitä näkemässä Se, jolla on tarkka ja harjaantunut ajatus ja huomiokyky, pääsee pian selville tuommoisesta salaperäisestä tapauksesta. Teidän lakitieteenne ei siinä pitkälle piisaisi."