"Se tarttuu ainoastaan siihen, jolla jo ennestään on taipumusta siihen, niinkuin luulen olevan teidän laitanne. Näimme kaukaa teidän tarkoin maata tutkivan. Mitä haitte? Ehkä täällä voi löytää sadan dollarin seteleitä?"
"Ei voi. Me etsimme aaseja ja olemme nyt teistä löytäneet kaksi, oikein jättiläisaasia. Sillä ainoastaan aasi voi kysyä niinkuin te. Ettekö nähneet jälkiä juuri nenänne edessä?"
"Mitä se meihin koski? Ne ovat niitten ihmisten jälkiä, jotka ovat
Helmiahoon menneet ja me löydämme sinne ilman jälkiäkin."
"Ratsastitteko tuolla makaavan ruumiin ohi?"
"Ratsastimme",
"Mitä siitä ajattelette?"
"Että se oli kuollut. Ja kuollut ei tee meille mitään. Jos muut taittavat niskansa, niin taittakoot, mitä se meihin kuuluu."
Isäntä katsoi pitkään ja tutkivasti Jimiä ja Timiä. Hän ei näkynyt oikein luottavan heidän ruumiista piittaamattomuuteensa. Hono-veljekset olivat kuuluisia lännen miehiä, olisivatko he todella ratsastaneet kuolleen ohi, tarkoin sitä tutkimatta, eikö se olisi heidän epäilystään herättänyt. Kun ei hän voinut heidän avonaisissa, rehellisissä kasvoissaan keksiä pahan ajatuksen jälkeäkään, sanoi hän:
"Mekin näimme miehen ja hänen hevosensa siellä makaavan. Olisi ollut vahinko jättää satula ja ohjakset sinne mätänemään Siksi me ne otimme. Ette suinkaan sitä varkaudeksi sano?"
"Ei semmoinen johtuisi mieleemmekään. Jos me olisimme tulleet ennen teitä, olisimme tehneet samoin."