"Mies, älä ole liiaksi rohkea! Huvittelemme mielellämme, mutta itse emme esiinny."
"Vai niin, kuulutte siis hienompiin babiaaneihin. Mutta valitettavasti sitä ei voi päältä nähdä, ja tehkää sentähden hyvin ja antakaa minulle anteeksi. Saaneeko tietää, minkä nimen ovat kunnioitettavat vanhempanne teille antaneet?"
Nämät sanat lausuttiin niin sydämmeen käyvällä ystävällisyydellä, ettei partaniekkakaan voinut käydä röyhkeämmäksi. Hän vastasi:
"Minun nimeni on Isäntä. Toverien nimet saavat jäädä mainitsematta. Ette kumminkaan voisi pitää niitä muistissanne, koska päänne näkyy olevan sangen surullisessa tilassa. Mistä oikeastaan tulette?"
"Tuolta seudulta takanamme päin."
"Ja mihin aiotte?"
"Tuonne seudulle edessämme päin."
"Vai niin. Olipa se älykäs vastaus. En siis ole aivo-raukoistanne erehtynyt. Näyttää siltä kuin aikoisitte Helmiahoon?"
"Niinpä niinkin. Kun ei se tule meille, täytyy meidän mennä sinne.
Saammeko seuraa?"
"Kiitoksia paljon. Tekisimme sangen varomattomasti ratsastaessamme teidän seurassanne, koska tuhmuus kuuluu olevan tarttuvaista."