"Se on selvää; miten voit luullakaan muuta? Hänen on kyllä pidettävä päässään muita asioita kuin sellaisia tuhmuuksia. Kaikki neljä seinää hänen huoneessaan ovat täynnä hyllyjä, jotka ylettyvät lattiasta kattoon, ja ne ovat niin sullotut täyteen kirjoja, ettei voisi saada nuppineulaakaan niiden väliin. Ja kaikki läpeensä hän on lukenut! Miten sinun juolahtaa mieleesikään, että hän sellaisella päällä muistaisi tuollaisia lörpötyksiä?"
"Onko hänellä niin paljon kirjoja?" ihmetteli Enefa. "Ja kaikki lehdet ovat kirjoitetut täyteen? Mitähän ne mahtanevatkaan sisältää?"
"Ne ovat kaikenlaisia opettavaisia kirjoja, ei ainoakaan ole huvin vuoksi. Tehdäkseni hänet iloiseksi, kysyin minä, mitä ne sisältävät. Toisissa kerrotaan kaikista maailman kansoista, miten heille on käynyt ja käy ja tulee käymään. Toisiin on kuvattu kaikki maailman linnut ja kalat ja matelijat ja nelijalkaiset eläimet. Eräässä kirjassa oli kuvia siitä, millaista oli ennen, ennenkun Jumala loi maan ja pani ihmisen siihen asumaan. Se vasta oli ihmeellistä: siinä oli vaan tulta ja merta ja jos jonkinlaisia petoja, jotka matelivat vedessä; sinä et voi kiivaillakaan mielessäsi kaikkea; minä näin niistä unta yöllä."
"Silloin tietää Otik varmaan minkänäkönen on Herra Jumala ja neitsyt
Maaria", kysyi Enefa leimuavin silmin.
"Niinkuin hän ei tietäisi sitä, kun hän tietää niin paljon muutakin? Jos vaan muistaisin, niin totta totisesti kysyisin häneltä. Voi, miten sinä kuitenkin ajattelet paljon, jota ei koskaan juolahtaisikaan minun päähäni! Minä kysyn sitä häneltä ihan ensimäiseksi asiaksi; mutta ei, parempi on, että ukkovaari kysyy, hän on viisain meistä, ja se sopii parhaiten, että hän tekee sen."
"Minä en kyllä tule olemaan yksissä teidän poikanne kanssa", vastasi ukkovaari. Hän oli tähän asti kuunnellut äänettömänä naisten puhetta ja silloin tällöin vaan rykäissyt, aivan kuin jotain olisi takertunut hänen kurkkuunsa.
"Sepä vasta olisi kaunista, että te ette tulisi tutuksi minun poikani kanssa!"
"Hän on aivan liiaksi nuori minun ukkorähjän ymmärrettäväksi, ja niinä olen aivan liiaksi halpa voidakseni häntä huvittaa", vastasi isoisä harvinaisen terävällä äänellä.
"Mutta ajatelkaa, että hän on oppinut mies!" puuttui Enefa hänen puheeseensa, "sellaiset kuin hän eivät käännä ihmisille selkäänsä siitä syystä, että he ovat köyhiä; sen tekevät vaan sivistymättömät."
"Siinä sinä olet oikeassa", vakuutti Mrakot muori; "minä en tahdo kiittää häntä enemmän kuin hän ansaitsee, ja sen te tiedätte, etten ole koskaan tehnyt sitä; usein olen päinvastoin sanonut, että hänestä huomaa kyllä, ettei hänen äitinsä ole saanut häntä kasvattaa. Mutta siksi minä kuitenkin olen nähnyt, että tyhmää ylpeyttä hänessä vaan ei ole. Viime kerralla hän kysyi minulta vähän teistä, vaari; Enefaa hän ei muista. Paljoa hän ei muista meidän vuoristamme, hän oli vaan kymmenvuotias täältä otettaessa. Mutta teidän Bethleheminne, sen hän näkee vielä edessään niin selvästi, kuin hän olisi nähnyt sen viimeksi eilen. Hän sanoi minulle kerran olleensa maailman kaikissa teaattereissa, mutta ettei hänellä ole ollut missään niin hauska kuin teidän kamarissanne."