Ukkovaari ja hänen molemmat lapsensa lapset asuivat pienessä tuvassa, joka oli kauniin puutarhan keskellä, juuri sillä paikalla, jossa leveä puro tulee näkyviin. He olivat siellä aivan yksinään. Kylään, joka sijaitsi alempana, oli heillä vähintäin neljännestunnin matka, ja siitä oli isoisä hyvin tyytyväinen. Nyt eivät voineet kaikki, joista aika tuntui siellä pitkältä, tulla hänen luokseen kuluttamaan sitä, niinkuin olisi epäilemättä käynyt, jos hän olisi asunut keskempänä kylää. Kuitenkin oli aikoja, jolloin ihmiset päivät päästään laukkasivat Podhaiskylla. Niin oli laita erittäinkin kylvö- ja elonkorjuuaikoina. Naapurit tulivat silloin neuvottelemaan isoisän kanssa, oliko juuri nyt soveliasta korjata elot ja oliko juuri nyt kylvettävä, saadakseen tietää tuliko sää vakavaksi vai eikö, ja isoisä oli aina valmis ja aulis neuvomaan heitä. Hän osasi sanoa edeltäkäsin ilman, kun vaan kurkisti ulos ikkunasta tai kuulosti tuulta; jos hän ei ollut varma asiastaan, meni hän ylös ullakkokamariin katsomaan omaa kirjoittamaansa kalenteria, jota ei ymmärtänyt kukaan muu kuin hän itse. Mutta ukkovaari ei ollut ainoastaan vaan ilmojen ymmärtäjä; hän osasi povata tähdistä ja taisi sitä paitsi paljon muita hyviä asioita. Jos suuriin tai pieniin tuli joku tauti, jos jotkut naapurit joutuivat epäsopuun ja kinastuksiin — kenen puoleen käännyttiin silloin saamaan apua ja neuvoa, ellei ukkovaarin? Pitkät ajat oli Podhaiskyn suku "hyvistä lahjoistaan tunnettu"; se ymmärsi ja oli aina ymmärtänyt loitsuilla ja lääkkeillä poistaa ulkonaisia ja sisällisiä tautia, ennustaa ilmaa ja yksinpä tuleviakin asioita. Vaikka sen jäsenillä ei ollutkaan, ei tiloja eikä kultia eikä mitään ylhäisiä toimia, ei kenenkään mieleen olisi kuitenkaan juolahtanut lukea heitä kylän alhaisimpain joukkoon. He olivat poikkeusasemassa ja aivan erityisen kunnioituksen esineinä, kunnioituksen, jota he eivät ansainneet ainoastaan tiedoillaan, vaan myöskin esimerkiksi kelpaavalla käytöksellään, joka sekin oli harvinaista.
Naapurit harmittelivat sitä, että ukkovaari asui noin itsekseen. He olisivat kernaasti nähneet häntä joukossaan ja maksaneet hänen edestään ravintolassa, kunhan hän vaan olisi tahtonut syödä ja juoda heidän kanssaan ja kertoa heille taruja muinaisuudesta. Mutta ukkovaari ei juuri välittänyt ihmisten ystävyydestä. Kaikki, koko nykyinen sukupolvi tuntui hänestä nurinpuoleiselta ja mitättömältä, siinä ei ollut vähäistäkään rehellisyyttä eikä ollenkaan hyviä puolia. Enin kaikesta harmitti häntä kuitenkin sen rahanhimo ja sen tylyys ja ylimielisyys huonompiosaisia kohtaan. Surulla huomasi hän, miten sitä, jolla ei ole täydet ladot ja arkut, halveksitaan ja ylenkatsotaan. Se ei auttanut, että häntä itseään kohdeltiin suuremmalla kunnioituksella.
"Jos he eivät joka hetki tarvitsisi minua, ja jos he eivät tietäisi, etten minä puolestani tahdo mitään heiltä, kohtelisivat he minuakin kuin tavallista ruotivaivaista", sanoi hän usein ja lisäsi neuvoen, lapsiinsa kääntyneenä: "Usko parasta kaikesta ja kaikista ja palvele mielelläsi kaikkia, mutta puhu tutunomaisesti ainoastaan omiesi ja oman sielusi kanssa; muutoin sinä äkin palat pahasti. Nykyään myö ystävä ystävänsä huokeammalla kuin Juudas Iskariot Herransa. Siitä syystä on parasta olla luottamatta muihin kuin itseensä."
Jenikiin eivät nämä opetukset paljoa tehonneet. Ne menivät toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, eivätkä ne millään tavoin pidättäneet häntä tekemästä tuttavuutta ja ystävyyttä kylän joka ainoan pojan kanssa. Sitä suurempi vaikutus oli niillä Enefaan. Hän ei koskaan mennyt maiden luo, vaan teki työtä; jos tahtoi saada jotain tehdyksi, sai itse viedä hänen luokseen vaatteet. Hän ei koskaan näyttäytynyt tyytymättömänä eikä koskaan olisi kukaan voinut syyttää häntä tunkeilemisesta. Siitä syystä ei kukaan uskaltanut kohdella häntä samoin kuin muita tyttöjä, joiden täytyi elää kättensä työstä. Kylän rikkaimmat talonemännät tervehtivät häntä jo kaukaa ja ottivat loukkautuakseen, jos hän ei pistäytynyt heillä, kun hänellä oli asiaa heille päin. Jos häntä kuitenkin pyydettiin jonkun luo määräämään lääkkeitä tai muuten parantelemaan, tuli hän heti mielellään ja kävi talossa niin kauan kun hän luuli siellä voivansa olla hyödyksi. Tämä oli ainoastaan palvelus hänen puoleltaan, sillä Podhaiskyt olivat aina auttaneet muita ilmaiseksi sekä rakkaudesta lähimmäiseensä että kiitollisuudesta Jumalaa kohtaan, siitä että tämä oli antanut heille niin suuren ja tarpeellisen lahjan. He olivat sitä mieltä, että jos he vaan kerrankaan olisivat ottaneet maksun, he eivät sen jälkeen olisi voineet enemmän kuin tavallinen tohtori, jolla on vähäiset tietonsa kirjoista eikä Jumalalta.
Niin kauan kun ukkovaari vielä oli tervennä, Merteli hän ja paranteli ja autteli; mutta sittenkun vanhuksen näkö ja kuulo alkoivat heikontua, sai Enefa mennä hänen sijastaan. Kohta ylistelivätkin ihmiset häntä yhtä paljon kuin ukkovaariakin. Hän paransi sairaita ainoastaan katsomalla heihin ja tiesi aina mitä luki päästäkseen pahasta erilleen. Avonaisille haavoille hän silitti rasvaa ja rakkoja hän voiteli öljyllä, niin että kolmen päivän kuluttua painuivat alas eikä niistä sen koommin näkynyt enää jälkeäkään. Hän meni metsään keräämään yrttejä auringon noustessa kasteen vielä maassa ollessa, täyden kuun aikaan ja väliin — ankarain myrskyjen jälkeen — puoliyön aikaan. Muutamat kasvit täytyi nim. poimia määrättynä aikana, ei neljännestuntiakaan aikaisemmin tai myöhemmin, jotta sen kiertotähden teho, jonka vaikutuksen alaisia ne ovat, pysyisi voimassaan ihmisruumiin suhteen.
"Kumma, ettei sua pelota!" oli talonpojilla tapana sanoa, päivän koittaessa kun nousivat vuorille mennessään Saksaan asioilleen ja tapasivat Enefan tulemassa Jeshtshedistä aivan läpimärkänä sateesta, jota oli kuin kaatanut koko yön.
"Mikäs minua pelottaisi, kun minä teen kaikki kolmiyhteisen Jumalan nimessä enkä ole tehnyt liittoa minkään pahan voiman kanssa?" vastasi Enefa levollisesti ja ylpeästi sellaisiin kysymyksiin.
"Kuulkaas koulumestaria, miten viisas hän on", murahdettiin hampaiden välistä.
Keskenään eivät näet ihmiset nimittäneet Enefa Podhaiskya koskaan muuksi kuin koulumestariksi, sen tähden että hänen vastauksensa olivat niin lyhyitä ja sattuvia, ryhtinsä arvokas ja käytöksensä vakava. He kostivat siten sen, että heidän täytyi tunnustaa hänen suuret ansionsa. Toistensa vioille ummistavat ihmiset mielellään silmänsä ja joka asialla on aina jokin puolustava puolensa. Mutta jos joku tahtoo olla muita parempi ja näyttää myöskin olevansa parempi, niin ainahan se vähän harmittaa.
Enefan kunnianimi taas oli kylätohtori, ja vaikkei se päässyt niin suuresti käytäntöön, niin se saa ainakin olla kirjan nimilehdellä.