"Enköhän toki tietäne", vastasi Enefa iloisesti ja alkoi huolellisesti tarkastaa kurotettua kättä. "Mutta minä en voi nähdä tässä olevan minulla mitään parannettavaa."
"Ei, ei sitä näy", vastasi Otik, joka osasi kääntää puheen asianhaarojen mukaan, minkä äiti aivan varmaan olisi pannut turmeltuneen pääkaupungin syyksi. "Mutta minä tunnen saavani jotain kipeää pikku sormen juurelle, minä en voi taivuttaa sormea aivan vapaasti."
"Se on tykkönään toinen asia! Jos luulette sen pahenevan, niin minä luen sille, ennenkun siitä tulee mitään; tahdotteko sitä?"
"Tietysti tahdon!"
Enefa teki ristinmerkin Otikin ja omaan otsaansa; sen jälkeen hän piirusti kolmasti kehän vasemman käden etusormella kipeän paikan ympäri ja lausui vakavasti:
"Heitä jo kasvamasta, sa sairas suoni, Ja jos kasvat, kasva kuni kukkula ja vuori, Sillään seisoneet ne ovat luomisesta saakka. Luoja kuulkoon pyyntöni ja loppukoon jo taakka!"
Hän oli tuskin lopettanut, ennenkun hän äkkiä kiiruhti Otikin luota ja virkkamatta sanaakaan anteeksi pyynnöksi alkoi pestä käsiään pesukaapissa, joka seisoi huoneen nurkassa. Hän teki sitä kauan ja suurimmalla tarkkuudella, sillä muutoin voi helposti tapahtua, että sairas ydin muuttui siihen, jonka käteen hän ensiksi tarttui. Sitten kutsuttiin Anka uudelleen sisään ja käskettiin hänen kaataa vesi puroon.
"Sinulla on kädet kuin kuninkaan tyttärellä", murahti Otik puoleksi tietämättään. Hän seurasi Enefan pienimpiäkin liikkeitä.
"Niin, mikä sitten, mutta hän ei siltä ole mikään laiskiainen", vastasi äiti terävästi luulemaansa moitteeseen. "Ompeluksiensa tähden hänen täytyy tietysti olla käsistään varovampi kuin muiden tyttöjen; muutoinhan hän ei voisi pidellä neulaa, ymmärrätkö, tyhmyri. Hänen ei tarvitse hävetä valkeita käsiään."
Enefan pestessä oli tohtori tuuminut vielä uuden vaivan pitääkseen häntä siten luonaan. Se oli ainoa keino, sillä hän oli jo kuiskaten kysynyt äidiltä, eikö heidän pitäisi pyytää Enefaa illalliselle, mutta, saanut vastaukseksi, että se, joka "lukee", ei koskaan tohdi ottaa vastaan mitään siltä, jota hän on auttanut samana päivänä. Se voi käydä päinsä vasta jonakin toisena kertana, kun hän sattumalta tulee käymään talossa. Pelko, että Enefa menisi, teroitti tohtorin keksimätaidon ylimmilleen; niin, luulipa hän voivansa tulla todella sairaaksikin, jos niin olisi tarvittu.