"Kun sinä nyt kerta olet ollut niin ystävällinen ja tullut", sanoi hän Enefan palattua sohvan luo, "niin käytän hyväkseni tilaisuutta ja puhun sinulle kaikista vammoistani. Minua vaivaa väliin sellainen horkka, että se on aivan kauheaa." Ja hänen äänensä kuului niin surkealta, kuin paljas vaikeaa horkkaa muisteleminen olisi saattanut hänet tuntemaan kylmiä väreitä selkäpiissänsä.
"Sitä sinä et ole koskaan sanonut minulle", ehätti äiti kummastuneena.
"En, en ole koskaan tahtonut puhua teille tuollaisesta, te säikähdätte niin kauheasti vähimmästäkin. Sitä paitsi toivoin sen menevän pois ajan pitkään. Mutta kun minä nyt olen saanut luokseni niin siivon ja herttaisen tohtorin…"
"Siihen minä annan teille mielelläni neuvon", puuttui Enefa Otikin puheeseen. "Teidän on otettava kolme paahdettua mantelia ensi sunnuntaina mukananne kirkkoon; jokaiseen niihin on teidän ennen messua tehtävä kynnellä yksi pyhäin kuningasten merkeistä, ja sitten, messun jälkeen, on teidän nielaistava jokainen peräkkäin ja kutakin nielaistessa luettava kolme isämeitää ja kolme Ave Mariaa."
Tohtori nyrpisti nenäänsä; se neuvo ei ollut ollenkaan hänen mieleensä. Hän tahtoi, että Enefa itse parantaisi hänet — lukisi hänelle ja panisi kätensä hänen päälleen. Tietämättään tuli äiti hänen avukseen.
"Kuka tietää, etkö sinä, ymmärtämätön poika, vaan kuvittele, että sinussa on horkka", sanoi hän nähtävästi levottomana. "Voihan yhtä hyvin tapahtua, että sinä olet hävittämäisilläsi mitan. Koska Enefa on kerta ruvennut hoitamaan sinua, voi hän kyllä olla niin hyvä ja mitatakin sinut, saadaksemme tietää, mikä sinua vaivaa ja mitä on tehtävä."
Tohtori antoi heti suostumuksensa ja nousi halusta ylös. Hänellä ei ollut vähintäkään aavistusta, mitä "hävitetty mitta" mahtoi tarkoittaa, mutta hän oli tyydytetty tietäissään, että Enefa mittaisi hänet. Hän olisi tahtonut kiittää äitiään tämän onnistuneesta keksinnöstä, jos hän vaan ei olisi pelännyt petoksensa tulevan ilmi; sillä hävytön petturi tiesi yhtä vähän mistään horkasta kuin päänkivistyksestäkään.
Enefa risti vielä kolmannen kerran silmänsä ja tohtorin silmät ja käski hänen sitten laskeutua sohvalta ja paneutua pitkälleen lattialle. Kun tohtori puoleksi hymyillen, puoleksi hämmästyneenä oli täyttänyt hänen käskynsä, otti hän pienen kerän taskustaan. Se oli lankaa, jonka hän oli kehrännyt isoisän käskystä seitsenvuotiaana, sillä jos vanhemmat ihmiset valmistavat sen, niin ei se kelpaa ollenkaan tarkoitukseensa. Tehtyään ristinmerkin kerän yli, lankesi hän polvilleen tohtorin viereen ja rupesi vakavan näköisenä ja suurimmalla tarkkuudella mittaamaan tohtorin pituutta — ensin päälaesta jalkopohjaan ja sitten oikean käden keskisormen päästä vasemman käden keskisormeen. Sen tehtyään hän nousi ylös ja vertasi molempain lankojen pituutta.
Puna kohosi hänen poskilleen; ne eivät olleet yhtä pitkät. Tohtorin pituusmitta oli pitempi kuin leveysmitta.
Mrakot muorikin kalpeni.