"Sitten tuli muutamana päivänä eräs rikas talollisen poika kotiin sodasta ja siihen hän pian ihastui. Se oli komea mies, kukaan ei tiennyt mitään pahaa hänestä ja oiva talo hänellä myöskin oli. Veljet neuvoivat sisartaan ottamaan tämän miehen, joka niin kiihkeästi tahtoi häntä eikä koskaan kohdannut ketään heistä pyytämättä sanomaan 'hyvää sanaa' puolestaan. Tyttö antoi myöten veljilleen ja niin siitä sitten tuli häät.
"Tuli lauantai-ilta, kuuluutuspäivän aatto. Isoisän sisar oli mennyt metsään pehkuja hakemaan. Hän kerää kuivia lehtiä kasoihin, laulaa hyräilee eikä aavista mitään pahaa; yht'äkkiä hän tuli katsahtaneeksi ylös ja kukas muu oli hänen edessään kuin nuorin Boresheista. Hän jää seisomaan kuin kivettyneenä maahan ja rupeaa vapisemaan kuin haavan lehti. Niin lähellä hän ei ollut koskaan nähnyt kosijaansa eivätkä heidän silmänsä olleet koskaan kohdanneet toisiaan. Hän tahtoi kääntyä poispäin ja katsoa, minne voisi paeta päästäkseen nuoren miehen vallasta. Mutta hänen oli aivan mahdoton saada silmiään erilleen tästä ja jalat hänellä tuntuivat raskailta kuin kiviriippa.
"Sillä aikaa astui lumooja lähemmäksi ja laski hiljaa kätensä hänen olkapäälleen. Silmissään musteni, ohimoissa alkoi paukuttaa, sydän löi rinnassa kuin olisi tahtonut tunkeutua ulos, kädet putosivat hervottomina alas, jalat horjuivat, koko hänen sisällinen olentonsa oli kuin aaltoileva meri, hänen mielensä muuttui. Sitä, mitä hän oli ennen tahtonut, ei hän enää tahtonut, mikä oli ollut hänelle ennen rakasta, tuli hänelle nyt vastenmieliseksi, mitä hän oli ennen uskonut, ei hän enää uskonut, mitä hän oli ennen inhonnut, rakasti hän nyt. Hänen sulhasensa kadotti hänen rakkautensa, hän ei muistanut enää vanhempainsa hautaa, veljet olivat hänelle vähempiarvoiset kuin olisivat maanneet haudassa satoja vuosia, sukulaisensa hän unohti, muista ihmisistä hän ei välittänyt, ja Jumalasta, joka oli luonut hänet, jotta hän olisi elänyt hänen käskyjensä mukaan, ei hän enää tahtonut tietää. Sen sijaan oli hänen mielestään tuo inhottava velho yht'äkkiä tullut paljoa kauniimmaksi kuin taivaan enkelit, ja kun tämä tarttui hänen käteensä ja levitti sylensä häntä vastaan, nakkasi hän pois haravansa ja heittäytyi empimättä lehtikasan yli hänen ryntäilleen.
"Oli jo myöhäistä ja aika laittaa iltaruokaa ja lypsää lehmät; veljet palasivat kotiin työstään. He katselivat sisartaan, etsivätkin häntä ihan joka nurkasta ja sopesta, mutta häntä ei löytynyt mistään. He odottelivat häntä koko illan ja yökaudenkin, eivätkä menneet ollenkaan maata, etsivät häntä lyhty kädessä, kunnekka päivä sarasti, mutta odottaa he eivät jaksaneet häntä. Kun päivä nousi, lähtivät he häntä etsimään metsään, mutta mitään muuta he eivät löytäneet kuin haravan ja lehtikasan, jonka hän oli koonnut ja sitten sotkenut.
"Veljet älysivät, ettei hän ollut mennyt sukulaisiaan eikä ystäviäänkään tervehtimään, vaan että jokin onnettomuus oli hänelle sattunut, mikä, sitä he eivät voineet ymmärtää. Vihdoin he päättelivät, että joku peto varmaankin oli ottanut tyttörukan ja raastanut hänet pois. Siihen aikaan oli vielä karhuja ja susia Jeshtshedin metsissä ja villisikoja ne olivat aivan täynnä. Veljet itkivät häntä katkerasti ja sulhasta kaipaus kalvoi niin, ettei hän siitä päivin ollut enää entisensä lainen. He luettivat monta messua hänen pelastuksekseen, jotta hän olisi saanut rauhan ijankaikkisuudessa, ja yhtenään he vain häntä surivat; ja usein he puhelivat hänestä ja hänen kummallisesta katoamisestaan, kiittelivät hänen muistoansa ja vakuuttivat, että sellaista tyttöä ei heidän kylässään kuuna kulloisna päivänä enää nähdä.
"Kului vuosi ja ehkäpä kaksikin. Tulee silloin muuanna päivänä eräs metsävahti veljesten luo ja kertoo heille suurimpana salaisuutena, että nuori Boresh eli metsässä muutamassa luolassa, jonka hän oli vuorannut sammalilla ja eläinten taljoilla, ja siellä hänellä oli muuan tyttö, joka oli aivan heidän sisarensa näköinen. Silloin vasta veljekset muistivat, että Boreshhan olikin rakastanut heidän sisartaan, mutta ettei tämä ollut tahtonut tietääkään hänestä; heidän pisti päähänsä, että Boresh nyt oli tahtonut kostaa hylkimisen ja taikakeinoilla houkutellut hänet luokseen. He neuvottelivat keskenään ja päättivät lähteä luolalle ja, jos se oli todellakin heidän sisarensa, vapauttaa hänet. He seurasivat metsävahdin neuvokkia ja löysivät kuin löysivätkin piilopaikan, kätkeytyivät pehkoihin vartomaan Boreshin metsälle lähtöä. Eikä heidän kauan tarvinnut odottaakaan; hetkisen kuluttua Boresh tuli ulos ja luultavasti lähti ruuan hankintaan. Veljekset riensivät silloin luolaan, ja katsos kummaa, siellä oli sisar, jonka he olivat luulleet aikoja kuolleeksi.
"Hän tunsi heidät paikalla, päästi hirveän huudon ja kaatui paremmin kuolleena kuin elävänä heidän jalkainsa juureen. He nostivat hänet pystyyn, koettivat rauhoittaa häntä ja vakuuttivat pyhästi, ettei hänellä heidän mielestään ollut ollenkaan syytä; hänen piti vaan suoraan ja peittelemättä kertoa heille, miten hän oli sinne joutunut. Ja hän kertoikin heille kaikki itkien ja valitellen.
"He ymmärsivät aivan hyvin arvanneensa oikein, epäillessään taikatemppuja, ja pyysivät sisarta seuraamaan heitä heti kotia, ettei kiusaaja ennättäisi tulla takaisin. Hän suostui heti heidän pyyntöönsä. Matkalla hän ei tehnyt muuta kuin rukoili veljiä, että he auttaisivat häntä pelastukseen, ja tämän he lupasivat tietysti ilolla. He eivät laskeneet häntä koskaan silmistään, sen tähden vaan ettei Boresh pääsisi uudelleen villitsemään häntä tempuillaan, eikä kukaan vieras saanut astua heidän kynnyksensä yli. Mutta Boresh voitti heidät kuitenkin kavaluudellaan. Onneton tyttö ei saanut häneltä mitään rauhaa; alati hän näki hänet edessään, kuunteli häntä ja puheli hänen kanssaan. Veljet kuulivat hänen vastauksensa, mutta Boreshia he eivät voineet nähdä, vaikka sisar näytti heille, missä hän seisoi ja mitä loihtimamerkkiä hän teki, puhuessaan hänelle. Hänen vastauksistaan ymmärsivät he, että Boresh moitti hänen pakoaan, ja että hän koetteli viekotella häntä takaisin luokseen mesisanoilla. Usein hän rukoili veljiä kädet ristissä, että he sitoisivat hänet kiinni pöytään, jos tahtoivat pitää häntä luonaan; muutoin hän tuli vielä kerran pakenemaan.
"Kaikesta tästä ymmärsivät tietysti veljet, että Boresh voi tehdä itsensä näkymättömäksi, ja se osotti parhaiten, minkä lajinen ihminen hän oli. Sillä sen, joka tahtoo saada sen taidon, on tapettava seitsemän miestä ja varastettava seitsemän rippileipää ja pantava ne sitten samaan hautaan sellaiselle paikalle, jossa ei vielä kukaan kristitty ole rukoillut. Haudalle kohoaa yrtti, jossa on seitsemän veripunasta kukkaa. Sen yrtin hän taittaa ja kätkee, ja kun hän sitten tarvitessaan pistää sen hattuunsa tahi povelleen, tulee hän näkymättömäksi.
"Veljet tekivät kaikki, mitä voivat, auttaakseen sisarraukkaansa ja karkoittaakseen hänen ilkeän vihollisensa. Lopulta he voittivatkin Boreshin ja tämä herkesi käymästä sisaren luona. Sisar tuli rauhallisemmaksi, kun hän ei enää nähnyt viettelijätään edessään, ja alkoi taas hoitaa heidän taloaan samoin kuin oli tehnyt ennenkin; mutta ihan entiselleen hän ei tullut tietysti koskaan. Hänessä oli jotain levotonta, hänellä ei ollut koskaan rauhaa mielessään, jotain näytti puuttuvan häneltä, ja metsä oli hänelle aina kuin kiusaus.