"Juuri siitä syystä, että minä välitän teistä, en minä tahdo, että te hiivitte ikkunani luo yöllä kuin varas, saadaksenne kuulla minulta ainoastaan yhden pienen sanan. — Mutta te olette oikeassa, minä olen totellut isoisää kylliksi kauan, nyt minä tottelen teitä. Jo tänä päivänä, heti kun hän tulee kotiin aamusaarnasta, menen minä hänen luokseen ja sanon, että minä toivon, että te saatte käydä meillä usein ja niin paljon kuin tahdotte, vaikka joka päivä… Mutta te katsotte minuun sittenkin yhtä synkästi? Ettekö tahdo, että pyydän isoisältä lupaa? Mutta en minä aijokaan pyytää häneltä; minä vaan kerron hänelle, että niin on aikomus, ja silloin hänen täytyy tyytyä siihen. Enhän minä ole enää mikään lapsi; tiedän minäkin mikä voi käydä päinsä ja mikä ei käy päinsä, mitä minä uskallan ja mitä en uskalla…"
Yht'äkkiä hän muutti tykkönään nuottiaan.
"Voi, hyvä herra tohtori, etteköhän te tahtoisi antaa minulle yhtä pientä hiuskarvaa — oikeasta ohimosta?" pyysi hän isiin veitikkamaisesti ja liikuttavasti, ettei tohtori olisi voinut mitenkään kieltää.
Hän täytti Enefan toiveen hullunkurisesti irvistellen, joka muka ilmaisi hänen tuskaansa.
"Nyt minä olen oikein varma saavani nähdä teidät meillä", selitti Enefa yhtä viehättävästi, veitikkamaisesti hymyillen, pistäessään hankitun aarteen huolellisesti kätköön. "Minä panen tämän hiuskarvan ylös ovipieleen perheentupaan. Se vetää teidät meille tietämättänne ja tahtomattanne; teidän täytyy tulla meille, niin kauan kuin se on siellä, vaikka isoisä olisikin teille kuinka hapan tahansa."
Enefa oli niin hurmaavan viehättävä tätä sanoessaan, että Otik tuskin voi vastustaa rakastuneen sydämmensä kehoitusta kietoa käsivartensa hänen vyötäistensä ympärille ja painaa häntä rintaansa vastaan. Mutta samassa katsoi Enefa häneen niin luottavaisesti ja viattomasti, että hänen mielestään tuntui siltä, kuin hän olisi tehnyt siten raa'an saastutuksen. Sen sijaan että olisi kietonut käsivartensa Enefan vyötäisten ympärille, tyytyi hän siis siihen, että kietoi sen kirsikkapuun ympärille, jolta Enefa oli hakenut parannusta ikäväänsä.
Sen jälkeen hän suuteli sen runkoa, sitä paikkaa, jota vastaan Enefa oli painanut päänsä, helmien ja jalokivien sataessa hänen päälleen.
* * * * *
Kun Enefa palasi tupaan, oli isoisä jo kotona aamukävelyltään. Hän oli aivan toisen näköinen kuin viime päivinä, eikä hän rykinyt ainoatakaan kertaa.
"Mrakot muori ja hänen poikansa tulevat tänne katsomaan Betlehemiä iltapäivällä. Minä pyysin muoria kirkkoon mennessäni", ilmoitti hän poikansa tyttärelle.