Enefa tuskin uskoi korviaan. Mikä oli tullut yht'äkkiä ukkovaarille? Ei ollut kuin pari päivää siitä, kun ukko oli ankarimmin varoittanut häntä tohtorista, ja nyt hän itse veti tämän taloon.
"Minä sanoin Mrakot muorille, että he tulisivat juomaan kupin kahvia. Mutta kun minä nyt oikein ajattelen asiaa, niin taisin minä hankkia sinun niskoillesi vaan huolia. Eihän meillä ole kerrassaan mitään. Voit sanoa Jenikille, että hän juoksee Mrakot muorin luo ja pyytää saada lainata lusikoita ja kuppia ja muuta, mikä voi olla tarpeen."
"Ei, sitä minä en tee", sanoi Enefa vakavalla äänellä. "Pyhäkuppimme ovat kyllä yksinkertaiset ja lusikkamme vaan tinasta, mutta kaikki on ehyttä ja puhdasta, eikä kenenkään tarvitse pelätä käyttäessään niitä. Me käytämme sitä, mitä meillä on, ja me tarkoitamme vieraillemme kyllä yhtä hyvää, vaikka emme loistakaan lamatuilla höyhenillä."
Ukkovaari oli huoletta poikansa tyttärestä. Ehdotuksen hän oli tehnyt ainoastaan koetellakseen Enefaa.
"Käyköönpä miten hyvänsä, Enefan tähden en ole kuitenkaan koskaan tarvitseva hävetä", murahti hän ja läksi vinnikamariin voitelemaan Betlehemin pyörää.
Enefa, joka ei vieläkään voinut oikein uskoa onneaan, alkoi puhdistaa ja siivota huoneita sellaisella innolla ja uutteruudella, joka oli tuskin tarpeen. Asia oli kuitenkin se, etteivät hänen ilonsa ja jännityksensä antaneet hänen istua hiljaa ompelemassa — hänen täytyi kävellä, liikkua, olla innokkaasti toimessa, purkaakseen edes jollakin tavalla riemuavaa iloa, joka täytti hänen sydämmensä.
"Sinäpä näytät siltä, kuin seitsemän aurinkoa loistaisi suoraa päätä kasvoihisi!" sanoi Mrakot muori nauraen Enefalle, kun tämä ukkovaarin kanssa toivotti rakkaita vieraita tervetulleiksi puutarha veräjällä. "Onko kenties kana muninut sinulle tänään kultamunan?"
"Oh, te tiedätte kyllä, että minä olen iloinen siitä, että te vihdoinkin tulitte meille!" vastasi Enefa teeskentelemättä ja kaikkien kuullen.
Samalla aikaa tervehtivät tohtori ja ukkovaaari toisiaan, molempien tarkastellessa toisiaan tutkivin, epäilevin katsein. Otik oli hämmästynyt yhtä paljon kuin Enefa, kun oli kuullut äidiltään, että ukkovaari oli ollut niin varhain pyytämässä häntä katsomaan Betlehemiä.
Mutta kääntyessään sen jälkeen Enefalle tarjoamaan kättä, muuttuivat hänen kasvonsa niin kirkkaiksi ja säteileviksi, että Mrakot muorilla olisi ollut syytä kertoa hänellekin kysymyksensä. Muutoin, hän oli samanlainen kuin heidän tavatessa toisensa metsässä; hän änkytti, punastui ja tunsi olevansa auttamattomasti hämmentynyt.