Rintaan voimakkaasen nojauupi immyt hienon hento, ihanainen, silmissänsä autuus kuvastuupi — tällä hetkellä hän vain on nainen: murheet maailman hän unhottaapi, noin kuin uinahtaa hän tuossa saapi sulhon rintaa vasten. — Elo autuasten tunteen täysi valta yksin on.
Aatos vuoroon seisahtuvi heillä, vuoroon vallatonna kauas väikkyy, väikkyy tunteen tuottamilla teillä tai myös aallokossa lemmen läikkyy — sen he tuntee vain, ett' aina, aina sylitysten ois he autuaina. Maailmassa tässä ihmis-elämässä lemmen valta varmaan suurin on.
Vaan memento mori! kuolo uhkaa. — Lemmenkinpä voittaa kuolon valta ethän ihmisparka oo kuin tuhkaa, pelkkä laina kaiken tuottajalta! Vaikka onnes itse autuus oiskin, vaikka hetket hempeimmät se soiskin, kaikk' on katoovaista — tästä luonnon laista lempikään ei poikkeusta tee.
Juur' kun rintaa vastaan rinta sykkii ja kun silmän katseen silmä kohtaa, juur' kun nautinnosta suonet tykkii, punahuulet suudelmista hohtaa, silloin juuri, lemmen autuudessa, ihmis-intohimon vallitessa, huutaa tuonen valta maasta turpeen alta: ihmislapsi, kuolla täytyy sun!
Lontoossa 12/6 1890.
HUUTOLAISTYTTÖ KEHDON ÄÄRESSÄ.
Tuuti lasta keinuhun, tuuti toisen lasta, orjaks täytyi tulla mun, vapa olin vasta.
Tuutilulla, hussa-aa! Et sä lapsi kulta itkullasi viedä saa muistojani multa.
Tuuti lasta, tuuti vain! Äsken vielä leikin tuolla kotipihallain kanssa veikko Heikin.
Tuuti lasta unelaan, nuku kiltti Kalle! — Vanhempani Tuonelaan saivat mullan alle.