Omatunto mun sentään palkitsee ja siinäpä kyllin on mulle, vaikka maailma tuhma mun tuomitsee, kaikk' uhraan, totuus, mä sulle!
ULAPALLA.
I.
Ulapalla ollessa aavalla se toive on sentään varma, kun lasket aina sä yhtäänne, niin löytyvi mannermaata — mut aavassa aattehen piirissä vain mannermaata en löydä mä kuin kuolon ja haudan ja ikuisuuden.
Itämerellä 20/6 1890.
II.
Ulapalla ollessa aavalla perämieheen muu väki luottaa: läpi usvan ja myrskyn johdattaa hän rantahan purren varmaan, vaan ruorissas, oi kaikkius, sun, perämiest' ei keksi silmäni mun avaruudessa kiitää tuul'ajona pursi.
Itämerellä 21/6 1890.
YLINNÄ KAIKEN VAPAUS!
Jumala, autuus, taivahat, nuo ihmis-ihanteet vain kuvitusko luonut lie nää vanhat käsitteet?