Inehmok' epätoivossaan nää usvakuvat loi, ne näät kun hälle murheessaan suloisen lohdun soi?
Ja kuollessako henkeni myös hautaan lasketaan? Erooko kuollen äitikin ijäksi lapsestaan?
Eloko toinen, autuas, vain tuuma turha lie ja unhonk' yöhön ijäiseen avattu hauta vie?
Vihollinenko epäilys lie ihmisonnellen, lie järki surma unelmain ja loppu rauhallen?
Nää vaivaa mua miettehet, en niiltä rauhaa saa: vaan kuinka estää aattehet ja vapaus kuolettaa!
Ja onhan hengen vapaus mun aarre armaisin, niin kallis, että autuuden mä siihen vaihtaisin.
Lie turhaa taivas, maailma, ja ihmispuuhat nää, lie turhaa toivot, taistelut, lie turhaa kaikki tää.
Tuon kaiken vielä kestänen, jos joskus itkenkin; vaan vapauden jos vienette, niin tehkää hautakin!
MI ORJUUTTA, SE KURJUUTTA.
Mi orjuutta, se kurjuutta; mi sortoa, se valhetta, mut mikä meill' on vapautta, on totuutta, on rakkautta.