"Miks lie tuo kukkanen kalpea vallan?
Kai Luoja sen siintävän kauniiksi loi?"
"Siks' että sun vuoksesi vuosia itkein mä nurmikon kukkaset kyynelin kastoin, siks onpi se suuri ja kalvas".
Näin kuiskasi impeni, orvokki raukka; nyt näin: oli poskien ruususet poissa.
Jo haikeat moittehet rinnassa kuulin: mun vuoksi on kukkani kuihtunut täällä! Mä suutelin häntä ja itkin.
1893.
ÄITINI SILMÄT.
Kuin uinuin lassa mä kehdossani, näin taivahan tähtyet vuoteeltain — mut kirkkaampina kuin tähtönen koin ain' ylläni valvovan nähdä mä voin oman äitini armahat silmät.
Nyt tultua neitojen maailmaan tuhansittain tähtiä kohdata saan, sinerväistäpä kaksoistähteä vain niin hellää ja vienoa turhaan hain kuin armahan äitini silmät.
1892.