"Pilttiin te meni … ja tuuli kontti oli tillä … ja ten pani polttuaan", toimitti pikku Liisu äitiinsä liittyen.
"Vai niin, vai oli tillä tuuli konttikin", matki äiti kiepsahuttaen tytön syliinsä ja leikitellen hänen kellertävillä suortuvillaan. "Vai oli tillä kontti tillä ukolla, vai oli…"
Ja helakasti täytyi Liisun nauraa äitin leikitellessä, ja kutkutellessa, milloin kainaloista, milloin niskasta ja milloin leuan alta.
Eikä huomannutkaan äiti, että Janne ja Antti sillä aikaa akkunasta alas livahtivat ja Esterin ihan yksinään jättivät heidän peräänsä kuikistelemaan. Iloisesti hän vain jatkoi leikittelyään pikku Liisun kanssa, jonka heleä nauru häntä niin näytti miellyttävän.
"Vai oli tillä kontti, ukolla … tuuli kontti, mutta jot annetaan lenki Matin tehdä temmonen pieni, tievä kontti Liitulle, johon taapi maljoja poimia … puolukoita titte tyktyllä Ettelin kanta… Niin entät titte, entät titte…" ja yhä kutkutteli äiti Liisuansa, niin että Liisu parka ihan oikosenaan äitin käsivarrella nauroi ja läkähtyä oli.
"Otappa kiini, Jussi, otappa hiiri hännästä kiini!" kuului samassa ulkoa kimeä huuto.
"Kyllä minä opetan teidät keleet mun konttiani kopeloimaan…" rönkäsi äreä ja vihainen ääni heti jälkeen.
"No lyöppäs vain … koetappas … aha, kutti, aha, kutti!… Otappa kiini … näytäppä lantit lakkaristasi. Junnu, näytäppä! Noo, koetappa löydä … lyöpi kehno…"
Samassa oli pruustinnakin avonaisessa akkunassa, sillä nyt hän vasta oli huomannut, että pojat olivatkin lipetissä.
"Jussi sinä, lyöppäs vain … hyi häpeä, kun vanha mies viitsii poikasia ahdistella … hyi, ja tuommoisella kepakolla, jolla luut saattaisi poikki lyödä… Mitenkä se, Jussi, noin voipi tyhjästä suuttua?…" äyväsi pruustinna avonaisesta akkunasta kartanolle.