Siellä oltiin jo parhaassa kahussa: Janne ja Antti juoksivat ympäri kartanoa, minkä käpälistä lähti, ja perässä potalsi Pehkos-Jussi sauvakko ojona oikeassa kädessä. Ruustinnan äänestä jahti kuitenkin taukosi ja Pehkos-Jussi kääntyi lääpästyneenä ja hämillään akkunaan päin; hiki tihkusi miesparan kasvoilta, turkkireuhka kun näet oli päällä ja kesäkuumassa oli juosta pitänyt.
"Tyhjästä, sanoo ruustinna, kun ne eivät koskaan saata antaa mun kontilleni rauhaa … mitä heill' on sen kanssa tekemistä", puolteli Jussi itseään ja karvalakin päästään otti osaksi tervehtiäkseen osaksi hikeä pyhkiäkseen.
"Vai jo ne taas olivat kontissa käsinä, vaikka minä lupasin luudanvarvusta sille, joka ei anna Jussin kontin olla rauhassa… Vai niin, elkääpä menkö, pojat … vai te pakoon kapasette, kun kysymys tulee…"
Mutta pirtin solasta olivat pojatkin jo käpälämäkeen livahtaneet. Eipä sillä, että he mamman uhkauksia paljo pelkäsivät, mutta arvelivatpahan muuten, että joutaahan asia vähän vanheta.
"Siinä sen ruustinna nyt näkee … ei suinkaan se pakoon lähde, joka oikeassa lie … eipähän Jussi lähde … eipähän Jussi lähde", ylvästeli ukko vanha ja ikäänkuin iskeytyen kiini tuohon ajatukseensa toisteli vielä pari kertaa, "ett'eipähän Jussi lähde…"
"Niin tahtoohan ne olla vähän vallattomia, mutta minkäs niille taitaa vaimoinen ihminen … eikä ole rovastikaan kotona, että kurittaisi… Mistä päin se Jussi muuten nyt kuleksii … kotikylältäkö vai?…"
"Enpähän kuin tuolta kaupungista … pormestari se siellä antoi mulle tämän takin…" tuumaili Jussi katsellen mielihyvillään reunallaan olevaa turkin kutaletta, kuten näytti.
"Minkä?… tuonko turkin antoi?…" kysäsi ruustinna nauraen.
"Eikä, kuin tämän alimmaisen…"
Nyt koki Junnu repiä turkkireuhkaansa avonaisemmaksi ja saikin vihdoin vanhan ruskean haaratakin hännykset käsiinsä. "Tämänhän se antoi, pormestari … jopa tämän…"