"No ei nyt kummemmalla, vai pari sataa markkaa rahaa … elähän huoli! Lieneekö meissä senkään jättäjää", nauroi mies, joka kuulusti olevan kaupunkilainen, "no, kukas ne perii? Tämäkö se kauppamies?…"
"Kauppamieshän se sukulainen olisi … mutta Jussi kuuluu kuollessaan luvanneen konttinsa Reetalle, kauppijaan ruotimuorille, eikä ollut kauppamieskään aikonut ruveta käräjöimään, vaikka saisikinhan se ne, jos haluttaisi, kun vieraita miehiäkään ei ole…"
"Vai niin, vai niin, no tanssillaan ja 'Aatamillaankohan' tuo nuo tienasi?…"
"Milläpähän muullakaan … itsekullakinhan ne ovat omat elinkeinonsa…"
Kellot olivat jo tau'onneet ja paraillaan luki maisteri hautauslukua. Sitä kuuntelivat miehet vähän aikaa äänettöminä, kunnes toinen jo poislähtöä teki ja hyvästellessään lausui:
"No saipahan kerran Pehkos-Jussikin kylän läpi rauhassa kulkea … ei ollut tällä kertaa pojan naskalit kintuilla…"
"Saihan tuo kerran … ja hautaansahan tuon rauhan jo toki saada sietääkin!…"'
SE OLI KUITENKIN MINUN IHANIN UNELMANI.
I.
Kevyet ovat keltanokan askelet, kun hän ensi kertoja Helsingin katuja käydä kepsuttelee. Sitä on jo semmoinen mies mielestään, kun rillain tai silmälasien läpi maailmaa tarkastaa… Espiksellä tai muualla … ja kun hienoja "Bostanjoglon" savuja kahden sormen välistä tupsauttelee … noin toisesta suupielestään yläviistoon.