"Se on niiden asia, jotka ovat luvanneet … en minä ainakaan muista puhuneeni mitään", nauroi Sandbergin Ville.
"Enkä minä … pitäkööt kummit huolen lupauksistaan, ei se minuun kuulu…"
"Niin, se on kummein asia…"
"No olkoonpa sitten, mutta olettehan te rippikoulunne käyneet kaikki, tiedän mä?"
"Enpähän ole käynyt minä…" huusi muudan teerevästi.
"Vai et … no sittenpä et ole, kuulen ma, vielä täysi kansalainen … et kykene lailliseen avioliittoon etkä virkamieheksi, sanalla sanoen, sinä kuulut vielä lasten luokkaan, koko mies!…" "Niin mikä se sinäkin muka olet mies mukamasti … lapsi se on vielä Aholan Kalle, ei se saa vielä akkaakaan…"
"Mutta te toiset te olette ripillä käyneet ja uudistetun lupauksen tehneet, valan vannoneet … muistatteko te enää, mitä lupasitte? Oletteko ne pitäneet?…"
Eivät virkkaneet miehet mitään tähän kysymykseen, katsastelivat toisiaan, että mitähän siihen muut sanonevat. Jo vähän ajan päästä muudan, äskeinen papiksi aikova, rykäsi ja äänettömyyden keskeytti.
"Eihän se ihminen ole täydellinen … ja liha on heikko, mutta lie tuota kuitenkin joskus koetettu ja mitä ei ole tähän asti voitu, se ehkä tästä lähtein luojan avulla…"
"Elkää valehdelko itsellenne, ei teistä ole moni tainnut koettaakaan ja tuskinpa ovat kaikki voineet, jos koettaneetkin olisivat … en minä ainakaan. Kovin olimme lapsia vielä silloin … ei ajateltu paljo nokkavarttansa pitemmälle eikä pintaa syvemmälle. Tehtiin noin, koska muutkin olivat samoin tehneet ja koska vanhemmat sen niin tahtoivat … ja oltiinhan sitä sen tehtyään muka aika miehet mielestään ja kelvolliset yhteiskunnan palvelukseen … vala kuin vala, näette!…"