"Kyllähän se hiukan miehistyttävän tunnusti…"
"Ja olipa se juhlallistakin … kaikki juhlapuvussa, tytöt itkusilmin, virren veisuu ja kaikki … kaunista se oli…"
"Oli kyllä, mutta vääränvalan siinä useimmat tekivät, siitä olen täydelleen vakuutettu. Valheeksi on se jälestäpäin käynyt … yhteiskunnan vaatimaksi valheeksi… Ja paljo sitä löytyykin valhetta yhteiskunnassa … ja yhdyselämässä … ja ylioppilaselämässä … ja meissä itsessämme…"
"Taitaahan tuota olla, kun tarkemmin ajattelee…"
"Niin, mutta tuohan on kirkkoa vastaan … ja syntiä tuo puhe … mitä se luoja tuommoisesta?…" yritteli taaskin äskeinen sielunpaimenen alku.
"Mitä? Väittääkö Matti totuuden olevan Hänen tahtoansa vastaan, sepähän kumma ajatus? Semmoistako se on Matti oppinut kotona ja koulussa? Ei se voi olla mahdollista, totuuden täytyy olla otollista sille, joka on totuus itse, ja rehellinen epäileminenkin siveellisen elämän perustuksella täytyy olla otollisempi kuin umpimähkäinen antauminen… Sitä vaatii siveellinen oikeudentuntomme, ell'ei se ole ulkoa päin tulevilla opeilla kovin turmeltu ja väärälle tolalle saatettu…"
"Kylläpä se melkein siltä tunnustaa, kun oikein miettii … rehellisyys kai se parasta sentään lienee…"
"Niin, mutta mitäs se yhteiskunta meiltä vaatii ja kirkkomme?…"
"Vaatikoon, lie tuota vähän oikeuden tuntoa omassatunnossakin, kun sen puhua annetaan rehellisesti…"
"Ja järkikinhän sen sanoo…"