Ellistä näytti niinkuin silmäin sopissa olisi vesiä kiiltänyt … vai suolako lie nyt niin kirmassut?
"Kautisten vaari se äsken Marin kanssa kirkolle ajoi … ja sivuuttaissaan minulta kysyi, kenen tyttö minä olin … ja Mari se hänelle kuului toimittavan, ett'ei … ett'ei minulla ole isää ollutkaan!"
Ellillä oli aivan täysi työ itkua pidättäessä eikä oikein ymmärtänyt, mikä se niin kurkkulakea painoi ja sillä lailla karvasteli…
"Sano sinä Kautisten Marille ja muille, että sama se heille on … ihan sama.".. Emma nakkasi potun kokonaisena kurkkuperäänsä ja tuopista aika kulauksen kaljaa ryyppäsi. Vaan huomattuaan, että Elli vielä surkealta näytti, lisäsi hän vielä:
"Mitäpä heillä sen kanssa on tekemistä, jos isäsi jo aikoja haudassa on maannut… Sama se heille on, ihan sama, … ja on se semmoinen ollut, kuin Kautistenkin Marilla ja muilla…"
Syötyään otti Elli Aapisensa pöytälaatikosta ja pirtin kupeelle kuuntelemaan meni, milloin kirkosta alkaisivat pois soittaa ja rattaiden ratinaa rupeisi Hepomäen kankaalta erottamaan. Harva se kyllä enää palatessaan mitään antoi eikä niistä yksikään, jotka jo mennessään olivat antaneet … vaan piti siellä sentään aukasemassa olla.
Aapistaanhan se Elli siinä kylellään loikoessa silmäili ja lukea hän kyllä jo osasi. Mutta ei ne nyt ajatukset kirjassa olleet … muu se ajattelutti ja varsinkin tuo puolimarkkanen ja Kautisten Mari. Mitähän jos veräjää avatessaan heille suoraan sanois, mitä äiti syödessä oli sanonut? Mitähän nuo siihen sanoisivat, kun kuulisivat, että isä jo aikoja on haudassa maannut?… Mahtaisi vähäisen älälle käydä Marinkin!…
Miettiessään Elli siinä puna-kantista Aapistaan selaili ja muutamaa kohtaa tarkemmin katsomaan sattui.
"Neljäs käsky. Kunnioita isääs ja äitiäs, että hyvin menestyisit ja kauan eläisit maan päällä!"
Niin siinä seisoi ja olipa se vielä tarkemminkin selvitetty alapuolella pienemmillä kirjaimilla. Antoi se sekin Ellille ajatuksen aihetta, kun siinäkin isästä puhuttiin ja kunnioittamaan käskettiin eikä hän edes tiennytkään, kuka se oli ja minkälainen.