"Ei, vaan lähdepäs, Elli, meidän myllyjä rantteelle katsomaan!… Et sinä usko, kuin ne sievästi pyöriä lorittelevat … aivan pirtin ovelle se kuuluu."
"Enhän minä, Janne, mitenkään jouda … kuulithan sen, että potut pitää kuorituksi saada." Elli oli taas saanut pikku Erkin asettumaan ja työhönsä ryhtyi.
"Kauanko noita nyt?… Tule nyt vaan, saatammehan sitten auttaa sinua", lupaili Janne.
"Tokkohan rupeatte? Lupaatko sinäkin, Kalle?"
"No, jos tuota!…" äyhkäsi Kalle suu täynnä voileipää ja kylmää pottuvoita.
Mielihän se Ellilläkin teki ja niin lähdettiin miehissä myllyjä rantteelle katsomaan. Pirtin edessä jo kuunneltiin kuuluiko lorina sinne asti. Kuuluihan se … ihan selvään vielä, kummankohan se sitten lie ollutkin. Rantteelle tullessa seisoi Reeta keppi kädessä puron reunalla ja "tervahanhea" myötävirtaa kuletteli. Puron suussa oli "Tervahovi" ja sinne kun päästiin, niin taas uudestaan aitovierestä lähtein!…
"Heeluveei!… Pyhäkoskesta" … riemuitsi Reeta ja kepin päällä lastun palasta virran mukaan autteli.
Elli oli niin iloissaan, että sydän hypähteli. Tarkasti hän vesimyllyjä katseli ja puheli … ensin yläpuolelta "visinteerasi", sitten alapuolelta … hyppäsipä vielä toiseltakin puolen puroa ihmettelemään Jannen mestarityötä.
"Olet sinä koko mestari, Janne!" täytyi vihdoin sanoa ja ihmetellen
Janneen katsahtaa.
Janne seisoi siinä niin mahtavana, kädet housuntaskuissa ja sääret hajallaan niin kuin hänen oli tapansa tärkeissä tilaisuuksissa.